Uutiset

Raision viinivarastossa ajetaan pääsiäisviikolla trukkirallia

Keräilijä Ville Kolinkanta teki maanantaina ylitöitä ME Groupin varastossa Raision Kuninkaanväylällä.
Keräilijä Ville Kolinkanta teki maanantaina ylitöitä ME Groupin varastossa Raision Kuninkaanväylällä.

Alkoholijuomia jakelevien yritysten keskusvarastoilla Raisiossa ja Turussa riittää pääsiäisviikolla kiireitä. Varastoista toimitetaan pulloja Alkoihin eri puolille maata. Maanantai oli viikon kiireisin päivä.

Raisiossa ME Groupin varastossa työskentelee noin 40 työntekijää kahdessa vuorossa. Noin 80 prosenttia varastolta lähtevistä alkoholijuomista viedään Alkoihin. Loput menevät tukkujen kautta ravintoloihin.

ME Group toimittaa alkoholijuomia myös laivoille. Tax free -myyntiä varten yrityksellä on toinen varasto Turun satamassa.

– Meillä nimenomaan pääsiäisviikko on vuoden kiireisin viikko. Laivatoimitukset ovat huipussaan, kertoo toimitusjohtaja Helena Sjögren AB ME Group Ltd:stä.

Sjögren toteaa, että moni viettää pitkää pääsiäisviikonloppua risteilyn merkeissä, mikä lisää tax free -kulutusta. Mantereella juhannus, joulu ja uusivuosi ovat silti yhä ykkösiä alkoholinkulutuksessa. Kesäsesonki kestää aina koulujen päättymiseen.

Puolitoista viikkoa sitten päättynyt ahtaajalakko tuo varastoihin töitä myös pääsiäisviikonlopuksi. Perjantaina Turkuun odotetaan laivaa, jossa on lastina 35 kontillista uuden maailman viinejä. Se tarkoittaa noin 600 000 pulloa, jotka ME Groupin pitää purkaa varastoon ja toimittaa myöhemmin Alkoihin.

Pääsiäisviikko lisää Alkoissa myyntiä noin 30 prosenttia. Suomalaiset ostavat noin 600 000 litraa enemmän alkoholijuomia kuin tavallisena viikkona. Erityisesti punaviinit maistuvat suomalaisille pääsiäisenä. Niiden myynti kasvaa Alkoissa lähes 70 prosenttia eli noin 330 000 litraa.

LUE AIHEESTA LISÄÄ TIISTAIN TURUN SANOMISTA.