Paikalliset

Poliisi yhytti murtomiehet rysän päältä Turussa

Kaksi 1970-luvulla syntynyttä murtomiestä jäi kiinni verekseltään murtauduttuaan kioskiin Turun Pansiossa perjantain vastaisena yönä. Poliisi sai vartiointiliikkeen kautta hälytyksen paikalle noin puoli neljältä. Saapuessaan partio huomasi tekijöiden olevan vielä puuhissaan sisätiloissa.

Varkaat eivät suostuneet tulemaan vapaaehtoisesti ulos kioskista useista käskyistä huolimatta. Lopulta poliisi otti miehet kiinni poliisikoiran avulla. Kukaan ei loukkaantunut. Humalaiset varkaat olivat tehneet vahinkoa muun muassa kioskissa olleelle rahapeliautomaatille. He olivat murtautuneet kioskiin perinteiseen tyyliin, vääntämällä ovia sorkkaraudalla.