Vääntö EU:n taloustavoitteista siirtyi kesäkuulle
EU-maat eivät ole päässeet sopuun vuoteen 2020 tähtäävän talousstrategiansa tavoitteista. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan tavoitteiden lukkoonlyönti siirtyy kesäkuun EU-huippukokoukseen.
EU-maat olivat yksimielisiä siitä, että työllisyysaste tulisi nostaa 75 prosenttiin. Unionin maat eivät päässeet yhteisymmärrykseen koulutustason parantamiseen ja köyhyyden vähentämiseen liittyvistä tavoitteista.
EU-komissio esitti kuluvan kuun alussa, että koulunkäynnin keskeyttävien osuus pudotettaisiin alle kymmeneen prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Samoin komissio esitti, että EU:n köyhien määrä pudotettaisiin 60 miljoonaan tämänhetkisestä 80 miljoonasta.
Unionin maat käsittelivät Eurooppa 2020 -strategiaa tänään Brysselissä päättyneessä huippukokouksessaan.