Talous

Ruotsin armeija marssii jälleen Nokian Jalkineilla

Nokian Jalkineet on voittanut tarjouskilpailun Ruotsin puolustusvoimien uusista saappaista. Monialayhtiö Bernerin omistama Nokian Jalkineet toimittaa naapurimaan armeijalle kesä- ja talvisaappaat, huopasukat sekä kaksi Ruotsin puolustusvoimien omilla lesteillä valmistettavaa jalkinemallia.

Toimitukset kestävät syksyyn saakka. Bernerin mukaan tilaus lisää merkittävästi töitä jalkinetehtaalla. Yhtiön viestintäpäällikkö Aija Viinamäki kertoi Taloussanomille, että kyseiset saappaat valmistetaan kokonaan Serbiassa.

– Kuitenkin ne syntyvät suomalaisella asiantuntemuksella ja teknologialla, joten meidän mielestämme niitä voidaan sanoa suomalaisiksi, Viinamäki sanoo.

Edellisen kerran Nokian Jalkineet vahvisti Ruotsin armeijaa vuonna 1997.