Talous

Hallituksen kasvuennuste pienempi kuin Suomen Pankilla

Arkistokuva. Lehtikuva
Arkistokuva. Lehtikuva

Hallitus arvioi, että valtiontalouden alijäämä kasvaa ensi vuonna lähes viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Valtiontalouden alijäämä pysyy neljässä prosentissa vielä vuonna 2014.

Suomen talous kasvaa hallituksen ennusteen mukaan tänä vuonna vain noin prosentin verran. Ensi vuonna kasvua on luvassa hieman yli kaksi prosenttia.

Hallituksen arvio on selvästi alhaisempi kuin Suomen Pankin, joka ennusti aiemmin tänään 1,6 prosentin kasvua tälle vuodelle. Vielä syksyllä Suomen Pankki ennusti tälle vuodelle nollakasvua.

Pääjohtaja Erkki Liikasen mukaan talouspolitiikassa eletään nyt kriittisiä aikoja. Laman aiheuttama suuri tuotannon menetys, julkisen talouden raju velkaantuminen ja kilpailukyvyn heikkeneminen varjostavat taloutta.

Suomen hallituksen mukaan kehitysapu nousee ensi vuonna 0,58 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Kuluvana vuonna osuus on 0,55 prosenttia. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan Suomi pysyy tavoitteessaan.