Uutiset

Yhä useampi halukas jatkamaan työssä 63 ikävuoden jälkeen

Yhä useampi työntekijä olisi halukas jatkamaan työssä vielä 63 ikävuodenkin jälkeen, selviää Työterveyslaitoksen tutkimuksesta. Kaksi kolmasosaa 45 vuotta täyttäneistä voisi harkita jatkoa, jos terveys kestää ja jatkosta saa hyvän korvauksen.

Työntekijät listaavat entistä tärkeämmäksi työuran jatkamisen houkuttimeksi työn mielekkyyden sekä työaikajoustot. Työaikajoustot eivät kuitenkaan ole 2000-luvulla juurikaan lisääntyneet.

Noin kolmannes yli 45-vuotiaista ei suostuisi venyttämään työuraansa mistään syystä.

Noin joka seitsemännellä kaikista työssäkäyvistä on jokin työssä haittaava pitkäaikaissairaus. Suomalaisten työkykyä nakertavat myös yhä enemmän ylipaino, runsas alkoholinkäyttö sekä liian lyhyet yöunet. Ylipaino on yleisintä miehillä, jotka työskentelevät rakennuksilla, kuljetuksen, maatalouden tai tietoliikenteen parissa.

Alkoholin vuoksi riskiryhmään kuuluu noin 20 prosenttia naisista ja 40 prosenttia miehistä. Joka kuudes työssäkäyvä nukkuu korkeintaan kuuden tunnin yöunet.