Uutiset

Myyristä miljoonien taimituhot eteläisessä Suomessa

Pelto- ja metsämyyrät aiheuttivat viime talvena 15–20 miljoonan euron taimikkotuhot Etelä- ja Keski-Suomessa.

Metsäntutkimuslaitoksen kokoamien tietojen mukaan tuhoja syntyi jopa 20 000 hehtaarin alueella, kun edellisenä huippumyyrävuonna 2005 vahinkoala jäi neljäsosaan tästä.

Myyriä oli syksyllä 2008 ja seuraavana talvena monin paikoin enemmän kuin kertaakaan Metlan liki 40-vuotisen seurannan aikana. Tuhoa syntyi erityisesti maan sisäosissa Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Savossa.

Myyrien arvellaan tuhonneen 30–40 miljoonaa puuntainta. Arviot perustuvat metsäkeskuksilta saatuihin tietoihin.

Tälle vuodelle ei odoteta suuria tuhoja, vaikka myyrillä onkin ollut paksun ja vakaan lumipeitteen alla hyvät olot. Kolmivuotisen syklin perusteella seuraava myyrähuippu on luvassa syksyllä 2011.