Uutiset

Suurvallat lähellä sopua ydinaseiden vähentämisestä

Yhdysvallat ja Venäjä ovat päässeet melkein sopuun ydinaseiden vähentämisestä, kertoo Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton. Samaa mieltä on hänen venäläiskollegansa Sergei Lavrov.

– Neuvotteluryhmät ovat ilmoittaneet ratkaisseensa kaikki suuret kysymykset, ja enää joitakin teknisiä asioita on auki, Clinton sanoi Moskovassa tavattuaan presidentti Dmitri Medvedevin.

Ulkoministeri Lavrov arvioi, että neuvottelut saataneen päätökseen lähiaikoina. Venäläismediassa on arveltu, että sopimus halutaan allekirjoittaa ennen Yhdysvaltain isännöimää ydinturvallisuuskokousta huhtikuun puolivälissä.

Maat ovat käyneet kuukausikaupalla neuvotteluja uudesta ydinaseriisuntaa koskevasta sopimuksesta, jonka tarkoituksena on luoda jatkoa joulukuussa umpeutuneelle Start-sopimukselle. Ongelmia ovat aiheuttaneet etenkin valvontaa ja varmentamista koskevat kysymykset.

Sopimus leikkaisi ydinkärkien määrän noin 1 500–1 675:een maata kohden. Nykyisin Yhdysvalloilla arvellaan olevan noin 2 200 kärkeä, Venäjällä 3 000.