Kemian alan lakko saattaa laajentua
Kemian alan lakko saattaa laajentua. Neuvotteluita hoitava Ylemmät toimihenkilöt (YTN) kertoo huomenna, aikooko se vauhdittaa neuvotteluja järeämmillä työtaistelutoimilla.
YTN on järjestänyt porrastettuja kahden päivän lakkoja, joilla ei puheenjohtaja Heikki Kaupin arvion mukaan ole saatu riittävää neuvotteluhalukkuutta aikaiseksi työnantajapuolella. Työtaistelutoimien mahdollista laajentamista on tänään pohdittu YTN:n hallituksessa.
Parin päivän pistelakkoja on järjestetty 20 suurimmassa kemian alan tehtaassa viime ja tällä viikolla. Kiistan syynä on YTN:n vaatimus saada akavalaisille ylemmille toimihenkilöille kattava työehtosopimus nykyisen palkkapöytäkirjan sijaan. Se helpottaisi esimerkiksi ylityö- ja muiden korvausten saamista.
Lakkojen piirissä on ollut noin 7 500 palkansaajaa.