Tsunami etenee Tyynellämerellä suihkukoneen nopeutta
Chilen maanjäristyksen synnyttämä tsunami etenee huikeaa vauhtia Tyynellämerellä, kertoo Coloradon yliopiston geologian professori Roger Bilham.
Bilham arvioi, että aallon nopeus on noin 200 metriä sekunnissa eli 720 kilometriä tunnissa.
– Aalto kulkee suurin piirtein suihkukoneen vauhdilla, hän sanoi.
Bilham laskee, että eteenpäin syöksyvän vesimassan syvyys on nelisen kilometriä.
Tyynellemerelle annettu tsunamivaroitus on laajennettu koskemaan myös Yhdysvaltojen ja Kanadan länsirannikkoa.
Tsunami on jo iskenyt Chilen rannikolle sekä Ranskan Polynesian itäosiin. Aallon aiheuttamien tuhojen laajuudesta ei ole vielä tietoa.
Tsunamin odotetaan saapuvan Havaijille noin klo 23 Suomen aikaa. Saarilla tsunamihälytys on jo annettu ja hälytyssireenejä soitettu. Ihmisiä kehotetaan siirtymään pois rannoilta ja hakeutumaan rakennusten yläkerroksiin.
Yhdysvaltain ilmatieteen laitos arvioi, että tsunami yltää aina Japanin rannikolle asti ennen hiipumistaan. Japaniin aalto ehtii ennustusten mukaan varhain aamulla Suomen aikaa. Tuolloin aallonkorkeuden uskotaan olevan enää noin 30 senttiä.