Uutiset

KRP tutkii Thorsin-vastaiset nettiuhkailut

Poliisi tutkii ministeriin internetissä kohdistunutta kirjoittelua laittomana uhkauksena. Facebookiin on hiljattain perustettu ryhmä, jonka nimi on "Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorssin taposta!".

Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) teki rikosilmoituksen tapauksesta perjantaiaamuna. Hänen mukaansa kirjoittelua ei voi enää perustella sananvapaudella. Iltapäivällä keskusrikospoliisi (KRP) ei ollut vielä ottanut ketään kiinni.

Ryhmän on perustanut Facebook-käyttäjä, jonka nimissä on aiemminkin uhkailtu vähemmistöjä ja poliitikkoja. Rikosylikomisario Tero Haapalan mukaan poliisi on lähes vakuuttunut ryhmän perustajan henkilöllisyydestä.

– Tietenkin internetissä on pieni mahdollisuus, että joku olisi sen hänen nimissään tehnyt, Haapala sanoi.

Haapala arvioi, ettei ryhmään liittymällä sinänsä syyllisty rikokseen. Hän muistuttaa, että nettikeskustelut ovat kuitenkin tuhansien ihmisten nähtävillä ja puheet niissä voivat täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön.