Uutiset

Kysely: Pakkastalvi lievitti huolta ilmastosta

Entistä harvemmat suomalaiset ovat huolestuneita ilmastonmuutoksesta, ilmenee Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen teettämästä kyselystä.

Kyselyyn vastanneista 29 prosenttia katsoo, että ilmastonmuutos on erittäin vakava ongelma. Vielä kaksi vuotta sitten luku oli 43 prosenttia.

Selvityksen mukaan ilmastonmuutosta pienenä ongelmana pitävien määrä on yli tuplaantunut kahdessa vuodessa. Vielä toissa vuonna harvempi kuin joka kymmenes arvioi, että ilmastonmuutos on vähäinen tai olematon ongelma. Nyt näin ajattelee yli viidennes vastaajista.

Erityisesti nuorten huoli näyttää vähentyneen. Silti ilmastonmuutoksen vakavuuden epäilijöitä on eniten yli 65-vuotiaissa.

Taloustutkimus haastatteli kyselyä varten 1 003:a suomalaista helmikuun alkupuolella. Tutkimuksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä