Kylmä talvi houkutteli huuhkajan Turun torille
Pitkään jatkunut pakkaskausi toi ainakin yhden huuhkajan Turun keskustaan. Suuresta, noin 60 senttisestä linnusta tehtiin havaintoja keskiviikkona muun muassa kaupungin yleiskaavatoimiston katolla Puolalankadulla.
Vaikka huuhkaja viihtyy parhaiten metsissä, kaupungissakaan ne eivät ole enää poikkeuksellinen näky. Pikkueläimiä popsiva petolintu siirtyy mielellään ihmisasutuksen lähettyville erityisesti kylminä talvina, kertoo Turun Lintutieteellinen yhdistyksen puheenjohtaja Mikael Nordström.
– Näin kovina talvina huuhkajia on ollut Turussa jo aikaisemminkin. Muistaakseni vuoden 1987 talvena eräs huuhkaja vietti kuukauden päivät tuomiokirkon ikkunasyvennyksessä, Nordström muistelee.
Torin pulut maistuvat
Koska tänä vuonna pikkunisäkkäitä on vähän, huuhkajat ovat hoksanneet kaupungin pulut ja rotat ravinnokseen. Vaikka kaupunkihuuhkaja ei siis ole enää harvinaisuus, poikkeuksellista on se, että Helsingissä huuhkajat ovat ryhtyneet myös pesimään kaupunkialueella.
Moista ei ole vielä Turussa havaittu, Nordström kertoo. Hän arvelee, että Helsingissä pesimiseen on vaikuttanut kaupungin villikanikanta.
– Meillä villikanit eivät ole vielä samanlainen ongelma, joten on jännä nähdä, urbanisoituuko huuhkaja täälläkin. En pysty tarkkaan sanomaan, mistä lähimmät pesät löytyisivät täällä, mutta niitä on varmasti jo Turun kaupungin alueella, se kun on sen verran iso. Jos mennään Ohikulkutien toiselle puolelle, niin ensimmäiset reviirit saattavat tulla jo vastaan.
Huuhkajia eniten Lounais-Suomessa
– Naakat ja huuhkajat eivät ole hyvää pataa keskenään. Huuhkaja on selvä uhka naakoille, sillä huuhkaja syö varislintujen poikasia ja aikuisiakin lintuja.
Suomessa huuhkaja on yleisin Lounais-Suomessa. Pohjoiseen mentäessä kanta harvenee, kunnes pohjoisimmassa Lapissa huuhkaja ei pesi ollenkaan. Suomessa pesii noin 3 000 huuhkajaparia.