Uutiset

Thaimaan hallituksen kannattajilla vastamielenosoitus

Thaimaan poliisi yrittää neuvotella mielenosoittajien kanssa. Kuva: Lehtikuva/Reuters
Thaimaan poliisi yrittää neuvotella mielenosoittajien kanssa. Kuva: Lehtikuva/Reuters

Bangkok, STT
Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa jännitys kohosi jälleen hieman, kun tuhannet hallituksen kannattajat osoittivat mieltään kaupungin keskustassa. Jo entuudestaan keskustassa oli runsaasti opposition mielenosoittajia, jotka ovat pitäneet hallussaan hallintokortteleita liki puoli vuotta.
 Poliisin onnistui kuitenkin pitää mielenosoittajat erillään toisistaan, ja tilanne säilyi rauhallisena.
 Oppositio jatkoi myös pääkaupungin kahden lentokentän, Suvarnabhumin ja Don Muangin, miehittämistä. Poliisi määräsi sunnuntaina kaikki mielenosoittajat hajaantumaan ja kielsi samalla joukkokokoukset, joihin osallistuu yli viisi ihmistä. Kielloilla ei ollut mitään vaikutusta.
 Kriisi uhkaa myös Kaakkois-Aasian maiden järjestön Aseanin kokousta, joka on määrä pitää Thaimaassa parin viikon kuluttua. Järjestön pääsihteeri Surin Pitsuwan suositteli Thaimaalle kokouksen siirtämistä myöhäisemmäksi. Hallitus päättää asiasta tiistaina.