Ratkaiseva vihje puuttuu yhä Ulvilan murhan selvittämiseksi
SEPPO SUDENNIEMI
Suurelta yleisöltä saatava mitättömältäkin tuntuva tiedonmuru voi rikosylikomisario Pauli Kuusirannan mukaan olla avain Ulvilassa kaksi vuotta sitten tapahtuneen murhan selvittämisessä. Poliisilla on ollut useita tutkintalinjoja, mutta yksikään niistä ei ole tuonut läpimurtoa.
- On vain ajan kysymys, että juttu selviää. Jonakin päivänä otamme ratkaisevan askeleen. Kaikki vihjeet ovat tervetulleita, Kuusiranta toteaa.
Poliisi haluaa tietää enemmän uhrin, sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden "edellisestä elämästä" Turun seudulla. Siellä on voinut tapahtua jotakin, jonka takia Lahti surmattiin.
Porin poliisin rikososaston johtajana toimiva Kuusiranta nimettiin elokuussa jutun uudeksi tutkinnanjohtajaksi, kun rikoskomisario Juha Joutsenlahti siirtyi muihin tehtäviin.
Tuntematon naamioitu mies tunkeutui 1. joulukuuta 2006 kello 2.40 Ulvilan Vanhakylän kaupunginosassa perheen omakotitaloon ulkoterassin oven ikkunasta. Kun Jukka S. Lahti meni miestä vastaan, tunkeutuja surmasi 51-vuotiaan raa`asti lukuisilla veitseniskuilla. Paikalle tullut Lahden 41-vuotias vaimo haavoittui veitseniskusta kylkeen. Perheen 2-,4-,7- ja 9-vuotiaat lapset nukkuivat olohuoneen viereisissä huoneissa.
Poliisi tuli paikalle yhdeksässä minuutissa, mutta tummiin vaatteisiin ja pään yli vedettyyn huppariin pukeutunut surmaaja oli poistunut. Hän liikkui ketterästi ja hän näytti vatsakkaalta, mutta puseron alla saattoi olla vyölaukku.
Tekijän profiili tarkentunut
Tekijän profiili on tarkentunut ja tuntomerkit tiedetään: Pituus noin 180 senttiä, ikä 30-45, nopealiikkeinen, kasvojen piirteet pyöreät ilman teräviä piirteitä, ilmeetön.
Vihjeitä poliisille voi ilmoittaa numeroon (02) 6237 718 tai vihjenumeroon 6237 759.
- Tekotavasta ja muusta siihen liittyvistä seikoista voi päätellä, että surmaaja tunsi syvää vihaa Lahtea kohtaan. Kaikki viittaa suunnitelmallisuuteen. Surmaaja teki teon määrätietoisesti, ja hän oli valmistellut sitä. Hän on voinut olla jostain ihmiskontaktista mustasukkainen tai vihainen, Kuusiranta analysoi.
Porilaisten lisäksi tutkinnassa on ollut poliiseja Turusta, Tampereelta, Kaarinasta, Seinäjoelta ja keskusrikospoliisista. Kuulusteluja on tehty yli 700, ja DNA-näytteitä on otettu 677.
- Krp:n rikostekninen laboratorio on tehnyt hyvää jälkeä. Olemme saaneet vastaukset näytteisiin riittävän nopeasti, ja taas on voitu siirtyä eteenpäin. Jutussa on tehty paljon töitä. Tutkintalinjoja on ollut monia ja kaikki ne ovat vielä mahdollisia, Kuusiranta toteaa.
Veitsestäkin yli 60 yleisövihjettä
Yhtenä vaihtoehtona tutkintalinjoissa on ollut porilaisen rakennustarvikkeita tuottavan Luvata Oy:n henkilöstövähennyksiin liittyvä kosto. Lahti oli syyskesällä 2005 osallistunut yt-neuvotteluihin, joiden seurauksena irtisanottiin noin 170 työntekijää.
Juttu on saanut mediassa paljon julkisuutta, ja se on tuottanut monta yhteydenottoa. Kun poliisi esitteli surmateossa käytettyä, ennen vuotta 1984 ostettua Fiskarsin veistä, poliisi sai yleisöltä yli 60 yhteydenottoa. Kulunut pienikokoinen fileerausveitsi putosi surmaajalta tekopaikalle.
Ennen surmaa Lahden talon lähettyvillä yöllä nähdyn punaisen 440-sarjan Volvon kuljettaja ei ole ilmoittautunut poliisille.
- Suuren yleisön apua kaipaamme edelleen, sillä uhri tapasi elämänsä aikana lukuisia ihmisiä. Joku on voinut jäädä hautomaan vanhaa kaunaa vuosienkin takaa. Tekijä voi olla Porin seudulta, mutta yhtä hyvin muualta.
Jukka S. Lahti ehti perheineen asua nelisen vuotta Ulvilassa, missä perheellä ei ollut paljon sosiaalisia kontakteja. Sitä ennen Lahti vaikutti Turun seudulla, missä hän työskenteli psykologina muun muassa Turun työvoimatoimistossa. Lahdella oli myös yksityinen konsulttitoimisto.
- Hänellä oli ammatistaan johtuen Turussa paljon kontakteja, ja hän tapasi myös ihmisiä, joilla oli suuria ongelmia. Sieltä on voinut jäädä itämään jotain, joten yleisövihjeet ovat hyvin tervetulleita. Pientäkään epäilystä tai Lahteen liittyvää erikoisuutta ei nyt kannata jättää kertomatta, Kuusiranta kannustaa.