Raportti: Kouluissa annetaan arvosanoja eri perustein
Helsinki, STT
Peruskouluissa annetaan oppiaineiden arvosanoja hyvin erilaisin perustein. Oppilaat aloittavat yläkoulussa esimerkiksi äidinkielen opiskelun samoin arvosanoin, mutta huomattavan erilaisin perustiedoin ja -taidoin, kertoo Opetushallituksen tekemä oppimistulosten arviointi.
- Moni oppilas, jolla oli todistuksessa tyydyttävä tai hyvä arvosana, selvisi arvioinnin kirjoitustehtävistä heikosti, totesi opetusneuvos Hannu-Pekka Lappalainen raportin luovutustilaisuudessa.
Raportin vastaanottanut opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) vaatikin koulujen arvosanakäytäntöjen yhtenäistämistä oppilaiden oikeusturvan parantamiseksi. Tämä on hänen mukaansa tärkeää etenkin jatko-opintojen kannalta.
Selvityksen mukaan äidinkielessä tytöiltä vaaditaan samaan arvosanaan enemmän osaamista kuin pojilta. Esimerkiksi arvosanan 8 saaneilla pojilla oli samantasoiset kirjoitustaidot kuin arvosanan 7 saaneilla tytöillä.