Hukkuneita vähemmän kuin vuosiin
Helsinki, STT
Suomessa on hukkunut tänä vuonna vähemmän ihmisiä kuin vuosiin.
Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton ennakkotietojen mukaan lokakuun loppuun mennessä oli hukkunut 123 miestä ja 11 naista. Liiton toiminnanjohtajan Janne Ollikaisen mukaan luku on alhaisempi kuin kertaakaan tällä vuosituhannella vastaavalla ajanjaksolla.
Esimerkiksi viime vuonna tammi-lokakuussa hukkui 30 ihmistä enemmän kuin tänä vuonna.
Ollikainen on toiveikas sen suhteen, että hukkuneita on poikkeuksellisen vähän vielä vuoden lopussakin, sillä valtaosa vuoden hukkumistragedioista tapahtuu yleensä kesällä.
- Loppuvuoden hukkumiset riippuvat jäätilanteesta. Toivotaan, että ihmiset liikkuvat jäällä maltillisesti, Ollikainen kuitenkin miettii.