Humppilan lentokenttä
palvelisi etenkin lentorahtia
Turun Sanomat, Humppila
Humppilan lentokenttä palvelisi toteutuessaan erityisesti lentorahtiliikennettä Kaukoidän ja Keski-Euroopan välillä. Humppilan kunnan tilaaman konsulttiselvityksen mukaan Etelä-Suomen lentokenttä toimisi lentorahtiliikenteen läpikulkukenttänä, josta Kaukoidästä tuleva rahti lähtisi edelleen Euroopan kentille.
- Mikäli hankkeemme toteutuu, suuri osa Suomen ulkomaan rahtiliikenteestä siirtyisi Humppilan kentälle, josta on erinomaiset yhteydet muualle Suomeen, kunnanjohtaja Esko Tonteri sanoo.
Humppilan kenttä hyödyntäisi Suomen maantieteellistä sijaintia ruuhkaisen Keski-Euroopan ulkopuolella. Lentorahtiliikenteen ennustetaan kasvavan 250 prosentilla seuraavien 20 vuoden aikana.
Lentokentän suunnittelussa on kiinnitetty huomiota ympäristöarvoihin ja turvallisuuteen. Humppilan kenttä yhdistäisi rautatieliikenteen edut lentoliikenteeseen. Esimerkiksi lentopolttoaine tuotaisiin sinne junalla, kun se maamme muille kentille viedään säiliöautoilla.
Lentotoiminta voisi Humppilassa käynnistyä ensi vuosikymmenen loppupuolella. Rakentamiseen päästään aikaisintaan 2014 ja sen arvioidaan kestävän kolme vuotta.