Uutiset

Muslimien ohessa myös hinduilla
väkivaltaan uskovia ääriryhmiä

LK/REUTERS<br />Poliisi kantoi torstaina Taj Mahal -hotellista pelastunutta.
LK/REUTERS
Poliisi kantoi torstaina Taj Mahal -hotellista pelastunutta.

ELINA TUUKKANEN

Väkivallan käyttö poliittisena aseena on lisääntynyt Intiassa, mutta kansainväliseksi uutiseksi se leimahti Mumbaissa, kun kohteeksi joutui nimenomaan länsimaisia ihmisiä ja länsimaisia turisteja.

Miljardin ihmisen Intia on iso kuin kokonainen maanosa. Ihmiset ovat erilaisuutensa vuoksi monella tavalla vastakkain. Runsas 800 miljoonaa intialaisista on hinduja, 150 miljoonaa muslimeja. Valtaosa sekä hinduista että muslimeista on maltillisia naapurinsa erilaisuuden hyväksyjiä, mutta kummankin uskonnon taakse kätkeytyy vähemmistöjä, joka edustavat ääriajattelua ja uskoa väkivallan käyttöön oman uskonnon ja kansallismielisyyden nimissä.

Tietty muslimimilitanttien ryhmä, Indian Mujahideen, on aikaisemmin ilmoittanut olevansa viime kuukausien terrori-iskujen takana. Keskiviikon veriteoista julistautui vastuuseen uusi tuntematon islamistijoukkio, Deccan Mujahideen.

Indian Mujahideen -ryhmän oletetaan olevan intialaisperäinen mutta saaneen koulutusapua Pakistanista ja Bangladeshista. Se on ilmeisesti kehittynyt intialaisesta opiskelijaliikkeestä, kielletystä SIM:stä, jota poliisi on viime vuosina syyttänyt monista terroriteoista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Useita pommisarjoja tämän syksyn mittaan

Pelkästään tämän syksyn aikana eri puolilla Intiaa on isketty verisesti useita kertoja. Lokakuun lopussa koillisessa Assamin osavaltiossa kuoli 81 ihmistä pommi-iskuissa, syyskuussa 24 ihmistä sai surmansa pääkaupungissa Delhissä, heinäkuussa ainakin 56 ihmistä menehtyi lännessä Ahmedabadin kaupungissa pommisarjassa, ja toukokuussa 63 kuoli turistien suosimassa historiallisessa Jaipurin kaupungissa. Väkivalta lietsoo lisää levottomuuksia, mikä saattaa olla ääriajattelun päämäärä.

Myös hinduismin suojissa on terrorismin keinoilla ollut nostetta.

Intian synkin luku tällä vuosituhannella on edelleen vuoden 2002 Gujarat, missä yli 2 000 muslimia tapettiin, riehujina kansallismielisyyden läpitunkemat äärihindut. Indian Mujahideen -ryhmä on sanonut vastanneensa syksyn teoilla Gujaratin tapahtumiin.

Äärihindujen vainon kohteena kristittyjä

Äärihindujen historia on Intiassa jopa pitempi kuin islamilaisten ääriryhmien. Tämän syksyn mittaan heidän uhrinsa ovat olleet maan vähälukuiset, köyhät kristityt.

Kristittyjä on vainottu, useimmiten itäisessä Orissan osavaltiossa mutta myös muualla maassa, aina Delhissä asti. Takana on äärikansallismielisiä hinduryhmiä, jotka väittävät näin karsivansa maasta vieraita aineksia ja varmistavansa Intian pääuskonnon asemaa. Elokuun jälkeen Orissassa on tuhottu satoja kyliä ja surmattu kymmeniä kristittyjä ihmisiä.

1900-luvun alkupuolen ja Mahatma Gandhin Intia, jossa uskottiin väkivallattomuuteen, marsseihin ja syömälakkoihin enemmin kuin aseisiin, on unohduksissa.

"Naxaliittien Intia"

Erilaisten omilla äärikeinoillaan asiaansa ajavien ryhmien määrä ei rajoitu uskontoon.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Toby Archer kuvasi lokakuussa omassa nettiblogissan Intiaa "Naxaliittien Intiaksi". Naxaliitit ovat maolaisia, jotka ovat jo vuosikymmeniä taistelleet viranomaisia vastaan Intian itäosissa ja aiheuttaneet samalla pitkällisiä kärsimyksiä osattomille maaseudun asukkaille.Poliittinen epävakaus on vaivannut pitkään myös koillista Assamia, jossa ennen tuoreita islamilaisia terrotitekoja jännitteitä ovat aiheuttaneet heimo- ja poliittiset ristiriidat.

Archerille naxaliitit olivat esimerkki Intian kaikista muistakin uskonnollisista, poliittisista, yhteiskunnallisista, kulttuurisista ja taloudellisista eturistiriidoista, joihin törmää itseänsä maailman suurimmaksi demokratiaksi kutsuvassa maassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy