It-ala pysyy luottavaisena talouskriisistä huolimatta
Helsinki, STT
Tietotekniikka-ala uskoo pääsevänsä talouskriisin yli suhteellisen kuivin jaloin. Suomen Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen kertoo, että alalla on edelleen pulaa osaajista.
Rahkonen myöntää kuitenkin, että taantuma tulee tuntumaan myös it-alalla. Asiakkaat pistävät budjettejaan uusiksi. Jokainen yritys joutuu miettimään, mitkä investoinnit toteutetaan.
- Aika moni menee nyt huuruisilla laseilla, Rahkonen kuvaa tilannetta.
Tietotekniikka-alalla on kuitenkin vahvuuksia taantumankin aikana. It-investointien tarkoitus on tehostaa yritysten toimintaa, mikä on olennaista vaikeina aikoina.
Rahkonen arvioi myös, että eläköitymisen kasvu vuodesta 2010 eteenpäin edellyttää it-investointien lisäämistä.
- Uskomme, että toimialamme tulee työllistämään yhä enemmän osaajia, hän sanoo.