Lomautettuja lähes 2 500 enemmän kuin syyskuussa
Helsinki, STT
Lomautettujen määrä kasvoi lokakuussa lähes 2 500:lla syyskuusta, selviää Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksesta. Lokakuussa lomautettuja oli 8 450, kun syyskuussa vastaava määrä oli 6 000.
Tilastokeskuksen samaan aikaan julkistamassa työvoimatutkimuksessa työttömien määrä väheni lokakuussa 8 000:lla edellisvuodesta. Työttömiä oli 155 000, ja työttömyysaste laski viime lokakuusta 0,4 prosenttiyksikköä 5,8 prosenttiin.
Työttömien miesten määrä kasvoi, ja työttömien naisten määrä väheni.
Työllisyysaste eli työllisten osuus 15-64-vuotiaista oli lokakuussa 70,2 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Työllisyyden kasvu alkoi hidastua viime kesänä.
Tilastokeskus muistuttaa, että muutokset työttömien ja työllisten määrässä mahtuvat työvoimatutkimuksen virhemarginaaliin.
Työministeri Tarja Cronberg (vihr.) povaa työttömyyden kääntyvän selvään kasvuun viimeistään vuodenvaihteessa. Tätä ennakoi erityisesti lomautusten nopea kasvu.
Cronbergin mukaan työllisyystilanteen muutoksesta kertoo myös avoimien työpaikkojen väheneminen.