Skanska vähentää 600 työpaikkaa Suomesta
Helsinki, STT
Rakennuskonserni Skanska aikoo vähentää Suomesta 600 työpaikkaa. Yhtiö perustelee leikkauksia asuntokaupan hidastumisella ja rakennusalan taantumalla.
Suunnitellut henkilöstövähennykset koskevat korkeintaan 150:tä toimihenkilöä sekä noin 450:tä työntekijää eri alueilta ja yksiköistä Suomessa. Skanska työllistää Suomessa yhteensä lähes 3 000 työntekijää.
Skanska suunnittelee vähentävänsä Pohjoismaista kaikkiaan 3 400 työpaikkaa. Ruotsissa yritys aikoo leikata 2 000 ja Norjassa 800 työpaikkaa.
Irtisanomiset aiotaan toteuttaa ensi vuoden loppuun mennessä. Yhtiö arvioi ensi vuoden liikevaihdon supistuvan noin 15 prosentilla.
Rakennusalan työttömyys kasvaa Rakennusliiton arvion mukaan 20 000 hengellä, jopa 40 000 hengellä.
Työttömiksi ovat ensimmäisenä jäämässä rakennusalan vuokramiehet, joita on runsaasti töissä erityisesti pääkaupunkiseudulla. Yrityksistä erityisesti pienten urakoitsijoiden tilanne on vaikeutunut ja liitto ennakoi niiden konkurssien lisääntyvän runsaasti. Eniten vakituisia työntekijöitä on suurilla rakennusliikkeillä kuten Skanskalla, YIT:llä ja NCC:llä.