Uutiset

Ministeriölle matemaattisen päättelyn oppitunti

Turun Sanomat

Naantalin, Raision ja Turun Ispoisten St1-huoltamot omistava huoltamoyrittäjä Leena Puisto tuhahtaa valtiovarainministeriön väitteelle, jonka mukaan polttoaineen valmisteveron maksaisi öljy-yhtiö ja viime kädessä kuluttaja.

Päinvastoin valmistevero jää Puiston mukaan varkaustapauksissa kokonaan yrittäjien maksettavaksi.

- Jos bensalitra menee varkauden takia hävikkiin, niin siinä tapauksessa me maksamme valmisteveron, koska olemme ostaneet sen bensan yhtiöltä täyteen, verolliseen hintaan. Ja kun se bensa varastetaan, me emme saa sitä rahaa takaisin edes kuluttajalta, Puisto lähettää valtiovarainministeriöön terveiset.

Puisto kertoo, että käynnissä olevaa tilikautta on kulunut kymmenen kuukautta. Sinä aikana yksin Ispoisten asemalta on varastettu 2 500 euron edestä bensaa.

- Vuositasolla hävikki on siis asemaa kohti tuollaiset 3 000 euroa. Tämänpäiväisellä bensan litrahinnalla 1,25 se tekee 2 400 litraa vuodessa, Puisto huokaisee laskutoimituksensa päätteeksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valmisteveron osuusi tästä summasta on 1 500 euroa.

Sakkouudistus päästää varkaan pälkähästä

Huoltamoyrittäjien tuskastuminen varastetun bensan polttoaineveroon liittyy läheisesti valtion tekemään lainmuutokseen, jonka mukaan varattoman henkilön sakkorangaistusta ei enää muunneta vankeudeksi.

Lokakuun alussa voimaan tullut laki on herättänyt bensiinikauppiaissa suurta tyytymättömyyttä. Laki tarkoittaa sitä, että bensavarkaudesta sakot saaneelle varattomalle henkilölle ei aiheudu teostaan minkäänlaisia seuraamuksia.

Öljy- ja kaasualan keskusliiton toimitusjohtajan Jarmo Nupposen mukaan suuri osa bensavarkaista on juuri tähän kategoriaan putoavia taparikollisia.

- Kyse on aika härskistä porukasta, joka vilkuttaa valvontakameralle hyvästit lähtiessään, Nupponen kuvailee.

Suomen bensiinikauppiaiden liitto onkin ohjeistanut omia jäseniään, etteivät he enää tyytyisi sakkomenettelyyn, vaan veisivät jokaisen bensavarkauden tästä lähtien oikeuteen.