Uutiset

Kaksi loukkaantui
nokkakolarissa Huittisissa

Turun Sanomat

Kaksi henkilöä loukkaantui nokkakolarissa Huittisissa sunnuntaina iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui puoli kolmen aikaan valta 12:lla noin kolme kilometriä Huittisten keskustasta Tampereen suuntaan. Palolaitos sai hälytyksen onnettomuuspaikalle puoli kolmelta.

Tampereen suunnasta tullut henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle. Auto osui vastaantulevan pakettiauton etukulmaan sillä seurauksella, että molemmat autot suistuivat tieltä.

Henkilöautoa kuljettanut keski-ikäinen mies ja pakettiauton kuski, keski-ikäinen nainen kuljetettiin sairaalahoitoon. Päivystävän palomestarin mukaan kummankaan vammat eivät olleet vakavia. Pakettiauton matkustaja sekä tavaratilassa matkanneet kolme koiraa selvisivät kolarista säikähdyksellä.

Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.