Uutiset

EU haudannee ajatuksen Venäjä-pakotteista

Presidentti Tarja Halonen ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta arvioivat Georgian kriisiä iltapäivällä. Kuva: Lehtikuva
Presidentti Tarja Halonen ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta arvioivat Georgian kriisiä iltapäivällä. Kuva: Lehtikuva

Helsinki, STT
Euroopan unioni ei ole määräämässä pakotteita Venäjälle ylimääräisessä huippukokouksessaan maanantaina.
 Diplomaattilähteiden mukaan puheenjohtajamaa Ranska ei ole toistaiseksi esittämässä sanktioita, eikä yksikään jäsenmaa ole vaatinut niitä.
 Huippukokouksessa on tarkoitus sopia EU:n yhteisestä linjasta Venäjään Georgian kriisin vuoksi. Todennäköisesti jäsenmaat tuomitsevat jälleen Venäjän päätöksen tunnustaa Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyys.
 Suomi suhtautuu kielteisesti Venäjään kohdistuviin sanktioihin. Tasavallan presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokouksessa iltapäivällä linjattiin, että sanktiot johtaisivat vastatoimikierteeseen, josta ulospääsy olisi vaikeaa. Suomi pitää tärkeänä, että EU löytää yhtenäisen linjan suhteessa Venäjään.
 Suomen lähtökohtana on Georgian itsenäisyyden, itsemääräämisoikeuden ja alueellisen koskemattomuuden kunnioittaminen. Myös joukko suomalaisia euroedustajia torjuu ehdotuksen pakotteiden asettamisesta.