Varustamojohtajasta
teiden rakentajaksi
Turun Sanomat, Helsinki
Varustamoalalla kannuksensa hankkinut Jukka Laaksovirta on solahtanut hyvin teiden rakennuksen ja kunnossapidon maailmaan. Raumalla syntynyt diplomi-insinööri on nyt johtanut vuoden Destiaa. Aiemmin hän toimi Finnlinesin varatoimitusjohtajana, Fortumin Shipping- liiketoiminnan johtajana sekä Nesteen öljykaupassa. Laaksovirta tuli Destian johtoon voimakkaassa muutosvaiheessa. Valtio-omisteisen Destian pitää pärjätä kilpailussa yksityisille yrityksille, hakea kasvua maailmalta sekä tehdä tulosta omistajalleen.
Laaksovirta uskoo, että kaikessa rakentamisessa tuottavuutta pystytään nostamaan vielä paljon. Sekä teiden että talojen rakentamisessa pystytään säästämään paljon esimerkiksi kun tavaraa siirretään oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja koko rakentamisen ketjulla on aina ajantasainen tieto projektista.
- Tämä on aarrearkku, joka on käytävä tarkkaan läpi, jotta kaikki hukka saadaan minimoitua, Laaksovirta muistuttaa.