Keskustan johto kovisteli edustajia kunnallisvaaleihin
HEIKKI VENTO
Keskustan johto, puheenjohtaja Matti Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen , kovistelivat tiistaina voimakkaasti puolueen kansanedustajia lähtemään ehdolle syksyn kunnallisvaaleihin. Puolueen tavoitteena on nousta suurimmaksi kuntapuolueeksi lokakuun vaaleissa.
Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksen päätöspäivä Tampereella oli varattu kunnallisvaaleille. Ensimmäisenä puhunut pääministeri ja puheenjohtaja Matti Vanhanen vetosi voimakkaasti keskustan kansanedustajiin, että nämä lähtisivät ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Vanhaselle ei kelvannut selitys, ettei kansanedustaja ehdi hoitamaan valtuutetun tehtävää.
- Tämä on väärä viesti, koska kaikki muutkin ovat muissa töissä.
Vanhasen mielestä muiden pyytäminen ehdokkaaksi ei ole uskottavaa, jos itse perustelee kieltäytymistään muilla kiireillä.
Keskustalla ja Vanhasella on huoli tulevasta vaalimenestyksestä. Kuntauudistus on suututtanut useita keskustalaisia, jotka vierastavat ehdokkuutta uudessa kunnassa. Puolueella on kasassa 7 000 ehdokasta. Tavoite on 11 000 keskustatarjokasta valtuustoihin.
30 suostunut ehdokkaaksi
Korhosen mukaan 51 kansanedustajasta 30 on suostunut ehdokkaaksi. Kymmenkunta epäröi ja saman verran on kieltäytyjiä.
Keskustan ministereistä Liisa Hyssälä , Paula Lehtomäki ja Paavo Väyrynen ovat jättämässä vaalit väliin.
Eduskuntaryhmästä kolmen ministerin lisäksi ehdokkuudesta ovat kieltäytymässä Hannakaisa Heikkinen , Juha Mieto , Markku Uusipaavalniemi , Tanja Karpela ja Inkeri Kerola . Hannes Mannisen ja Tapani Töllin ehdokkuuden estää virka. Tölli on Tyrnävän kunnanjohtaja ja Manninen Tornion kaupunginjohtaja.
Vanhasen ja Korhosen puhe tehosi Markku Rossiin , joka ilmoitti lähtevänsä ehdokkaaksi.
Tavoitteena ykköspaikka
Vanhaselle kunnallisvaalit, jos hän vetäytyy puoluejohdosta 2010, ovat toiseksi viimeinen mahdollisuus vetää keskusta vaalivoittoon. Viimeinen olisi ensi vuoden eurovaalit.
Keskusta on Vanhasen johdolla menettänyt jokaisessa vaalissa kannatustaan verrattuna edellisiin vastaaviin vaaleihin. Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa keskusta hävisi yhden prosenttiyksikön ja menetti suurimman kuntapuolueen aseman sosiaalidemokraateille. Nyt Vanhanen haluaa nostaa puolueen takaisin ykköseksi 25 prosentin kannatuksella.
Presidentinvaaleissa 2006 Vanhanen sai lähes ennätyksellisen kehnon tuloksen. Vanhanen sai 2006 vaalin ensimmäisellä kierroksella 18,6 prosenttia äänistä. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa kannatus putosi 1,6 prosenttiyksikköä.