Talous

Tekes sijoitti 22 miljoonaa
euroa Varsinais-Suomeen

Turun Sanomat

Tekes sijoitti alkuvuonna Varsinais-Suomeen lähes 22 miljoonaa euroa yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan. Koko maahan Tekes jakoi rahaa yhteensä 329 miljoonaa euroa.

Rahoituksessa on pienoista nousua edelliseen vuoteen verrattuna. Tekes otti kolme uutta rahoitustuotetta käyttöön kevään aikana.

Tekes kertoo tuen saaneiden yritysten nimet vasta puoli vuotta tuen saannin jälkeen.