Uutiset

Keskusta ajaa nopeaa päätöstä alkoholiveroista

Ympäristöministeri, kansanedustaja Paula Lehtomäki Oulun vaalipiiristä Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tammelan torilla Tampereella. Kuva: Lehtikuva
Ympäristöministeri, kansanedustaja Paula Lehtomäki Oulun vaalipiiristä Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tammelan torilla Tampereella. Kuva: Lehtikuva

Tampere, STT
Keskustan puoluejohto piiskasi tänään kunnallisvaaleista pois jääviä kansanedustajia ja ministereitä ilmoittautumaan vielä ehdokkaaksi.
 Puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoi, että kun kolme suurta puoluetta ovat tasavahvoja, vaalivoiton ratkaisee ehdokasasettelu. Jos keskusta löytää tavoitteeksi asetetut 11 000 ehdokasta, vaalivoitto on Vanhasen mielestä varma.
 Ehdokashankinnassa ministerit ja kansanedustajat halutaan näyttämään hyvää esimerkkiä.
 Keskustan 51 kansanedustajasta vasta 30 oli varmasti ilmoittautunut ehdolle kunnallisvaaleihin. Kymmenkunta mietti edelleen asiaa. Puolueen ministereistä ehdokkaaksi eivät ole lähdössä ainakaan Liisa Hyssälä ja Paula Lehtomäki. Paavo Väyrynen on pitänyt asiaa vielä avoinna.
 Keskustan eduskuntaryhmä haluaa, että hallitus päättää alkoholiverojen korotuksista jo keskiviikkona alkavassa budjettiriihessään. Kallin mukaan tavoitteena on "maltillinen" korotus.
 Myös vihreät haluavat päätöstä korotuksesta jo nyt. Kokoomus ja RKP haluaisivat katsoa vuoden loppuun asti, miten vuoden alussa tehdyt korotukset ovat vaikuttaneet kulutukseen.