Ålandsbankenin
liikevoitto laski roimasti
Helsinki (Startel)
Ahvenanmaalaisen Ålandsbankenin liikevoitto laski 18 prosenttia toisella vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna. Konsernin korkokate kehittyi positiivisesti, kun taas alentuneet palkkiotuotot ja kasvaneet toimintakulut vaikuttivat tulokseen negatiivisesti.
- Markkinatilanne tulee näköpiirissä olevana aikana olemaan erittäin haasteellinen kaikille rahoitusalan toimijoille. Samalla kirjaamme yhden kaikkien aikojen parhaista neljännesvuosituloksista, toimitusjohtaja Peter Wiklöf sanoi katsauksessa.
Pankki arvioi liiketoimintatuloksensa jäävän tänä vuonna alhaisemmaksi kuin viime vuonna, kun otetaan huomioon viime vuoden suuret kertaerät. Konsernin kustannustason odotetaan nousevan ja pankkimarkkinoiden kilpailun jatkuvan kireänä.
Ålandsbanken teki liikevoittoa 6,1 miljoonaa euroa huhti-kesäkuussa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan liikevoittoa kertyi 7,5 miljoonaa euroa.
Koko alkuvuoden liikevoitto heikkeni 24 prosenttia 11,8 miljoonaan euroon. Tammi-kesäkuun osakekohtainen tulos pakitti 0,71 euroon aikaisemmasta 0,95 eurosta.
- Näihin seikkoihin perustuen ja ottaen huomioon, että vuoden 2007 tulokseen sisältyi suurehkoja kertaluonteisia eriä, konsernin liikevoiton odotetaan muodostuvan alhaisemmaksi kuin vuonna 2007, tiedotteessa kerrotaan.
Odotuksia on siten viilattu hiukkasen alaspäin. Ensimmäisen neljänneksen päätteeksi pankki odotti liikevoiton muodostuvan hiukan viimevuotista alhaisemmaksi.