Kokoomus ja Sdp vastuun kantajiksi
Virallinen valvoja mietti, pitäisikö Turun kaupungin monelle pitkäaikaiselle virkamiehelle ja ennen kaikkea luottamushenkilölle sanoa pahasti? Viisainta on, että äänestäjät sanovat syksyn kunnallisvaaleissa näille hyvästi. Luottamusmiesten ja -naisten päätöksenteon tervehdyttäminen vaatii äänestäjiltä rohkeutta nostaa pihalle kokoussaleista monet vetelehtijät, joiden kyky uudistuksiin on nollaluokkaa. Tehdään kuten aina on tehty. Kunnallisvaaleissa äänestäjät halutessaan vaihtavat Turussa vallankäyttäjät muutamassa tunnissa. On kuitenkin muistettava, että todellisuudessa kaupungin tulevaisuus on kokoomuksen ja Sdp:n käsissä. Uudistusten läpi vieminen vaatii osaamisen lisäksi vahvuutta. ja yhteistyökykyä.
Mikko Pukkisen Kaupunki myi omistamansa Turun Puhelimen alehinnalla vuonna 1997 ja loput kaupungin haltuun jääneet osakkeet eli 35 prosenttia kokonaispotista vuonna 2000. Tuskin monikaan luottamusmies ymmärsi, että kyseessä oli lähes pakkomyynti. Kaupungin johtavien virkamiesten ja luottamushenkilöiden kyvyttömyys ajoi kaupunkia vauhdilla taloudelliseen ahdinkoon. Myyntituotot, yhteensä yli 90 miljoonaa euroa näkyvät satunnaisissa tuloissa vuosina 1977 ja 2000. Ilman näitä tuloja kaupungin taseessa ei tällä hetkellä olisi juurikaan aikaisempien vuosien ylijäämiä.
Toimintakate eli palvelutuotantoon nettona käytetty rahamäärä on heikentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana joka vuosi. Esimerkiksi vuonna 2005 kaupunki liikelaitoksineen teki lähes 36 miljoonan euron tappion. Vanha ennen Mikko Pukkista istunut ylin virkamiesjohto lepsuili ja kaupungin kahdeksan liikelaitoksen pääoman tuottovaatimus jäi alle neljän prosentin, kun se esimerkiksi Tampereella oli 7,5 prosenttia. Turun nettovelka Kauppalehden laskelmien mukaan oli 46 prosenttia koko pääomasta. Tampereella vastaava luku oli 25 prosenttia.
Lukujen ohella kannattaa myös tarkastella syitä, jotka ovat tähän johtaneet. Yhteisöveron osuus tuotoista väheni kaupungissa, kun muissa isoissa kaupungeissa se nousi. Jokainen muistaa vielä nimet; Wärtsilä, Leaf, Finlux. Tehtaat suljettiin ja satojen työntekijöiden verotulot loppuivat. Muuttoliike kulkee Turusta naapurikuntiin ja vanhusten kaupungissa 100 työssäkäyvää turkulaista elättää 132 työelämän ulkopuolella olevaa kaupunkilaista.
Käsittämätön kiusanteko Turun asukkaita ja yrittäjiä kohtaan kuitenkin jatkuu. Tavaratalo, torin ympärillä olevat suurhotellit, palveluyritykset, torikauppiaat ja asiakkaat sekä 50 000 keskustan palvelun piirissä palkkansa saavaa henkilöä tarvitsevat parkkitilaa. Vihreiden nimissä hyörivä miniyhdistys Meidän Turku ja vasemmistoliitto painavat raskaalla jalalla jarrua. Osuuskauppa joutuu ottamaan tyhjän tontin parkkitilaksi ja autot levittävät pakokaasuja ympärillä olevien kerrostalojen välissä. Tämä on vihreiden ympäristönsuojelupolitiikkaa käytännössä. Miniyhdistyksen puheenjohtaja uhoaa siirtävänsä toriparkin toteuttamisen valitustietä pitkälle tulevaisuuteen. Tämä on niin sanottua turhien valitusten politiikkaa eli puhdasta turkulaisten kiusaamista.
Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen on palkannut kaupungin talousohjelman tueksi korkeatasoisen konsulttiyrityksen. Asiantuntijan apu on kallista. Runsaan 300 000 euron palkkio on kuitenkin pieni, jos ohjelman avulla syntyy kymmenien miljoonien euron säästöt. Tavoitteen saavuttaminen ei ole vain kaupungin virkamiesten ja konsulttiyrityksen käsissä. Äänestäjät ovat ratkaisijan paikalla valitessaan uutta, toivottavasti nykyistä osaavampaa ja pirteämpää valtuustoa.