Uutiset

Poliisiauton
oven pamautus
toi mustelmat viikoiksi

Turun Sanomat

Kovakourainen kiinniottotilanne, eriävät näkemykset voimankäytön oikeutuksesta ja syyttämättäjättämispäätös. Nämä kolme poliisirikoksen peruspiirrettä täyttyivät tapauksessa, jossa turkulaisnainen syytti poliisimiestä pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kolmekymppinen kolmen lapsen äiti kertoi, että poliisi laittoi hänet kovakouraisesti käsirautoihin Hirvensalon S-marketin edustalla kesäkuussa. Hänen mukaansa tilanne alkoi, kun liikkuva poliisi otti kiinni toisen henkilön kesäkuun 14. aamuyöllä.

Nainen oli kertomansa mukaan poistumassa tapahtumapaikalta kohti hänelle tilattua taksia ja pamautti mennessään poliisiauton oven kiinni. Tällöin toinen paikalla olleista poliiseista juoksi hänen peräänsä ja kävi varoittamatta kiinni takaapäin.

- En haukkunut, en huutanut enkä provosoinut. Poliisi paiskasi minut maahan ja hyppäsi itse päälle, iso mies, turkulaisnainen kertoi.

"Syynä poliisin suuri ego"

Nainen arvioi, että kesti noin viisi minuuttia, kun hän aluksi paini poliisin kanssa. Sen jälkeen poliisi piti häntä käsiraudoissa vartin verran. Partion toinen, hieman nuorempi poliisi seisoi vieressä tilanteen ajan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Makasin siinä kuin isokin rikollinen, nainen kertoi.

Hänet päästettiin menemään ilman asemareissua tai sakkoja. Nainen teki rikosilmoituksen heti seuraavana päivänä. Tuolloin poliisi kuvasi hänen mustelmansa ja ruhjeensa, joita oli ranteissa, reisissä, käsivarsissa ja selässä. Jäljet olivat nähtävissä vielä 1,5 viikkoa tapauksen jälkeen.

- En voi käsittää tällaista viranomaistoimintaa. En pidä itseäni vaarallisena ihmisenä. Heidän egonsa oli niin saakutin suuri. He eivät kestäneet, kun pamautin oven kiinni.

"Poliisi ei aiheuttanut vammoja yksin"

Turun liikkuvan poliisin päällikkö, ylikomisario Matti Olsson kertoi kuulleensa tapauksesta heti samana päivänä, kun poliisimiehet soittivat hänelle tapahtuneesta. Hänen mielestään voimankäyttö tilanteessa oli oikeutettua.

Rikoksen tutkinta siirrettiin Turusta Tampereelle, mutta syytteitä ei nostettu. Rikostutkintaa johtaneen kihlakunnansyyttäjä Kari Frilanderin mukaan poliisimies ei ylittänyt toimivaltaansa.

- Katsoimme, että poliisi ei yksin ole aiheuttanut vammoja, vaan kiinniottotilanteessa henkilö rimpuili ja pani vastaan, Frilander kertoo.

Epäilty poliisimies sanoi kuulusteluissa huutaneensa naisen perään oven pamautuksen jälkeen, jotta vauriot voitaisiin tarkistaa. Poliisin kertoman mukaan hän otti naisen kiinni, koska tämä ei pysähtynyt. Tapauksen mahdollisesti nähnyttä taksikuskia ei tutkinnassa haastateltu.

Rikosilmoituksen tehnyt turkulaisnainen sanoo luottamuksensa lainvalvojiin horjuvan pahasti. Hän kertoo kuulleensa useista tapauksista, joissa rikoksesta epäillylle poliisille ei ole tullut mitään seuraamuksia.

- En ole missään vaiheessa kuullut "seis"-käskyä. Olen todella pettynyt, jos tämä poliisi saa vain "soo soo, älä tee toiste"-nuhtelun.