Talous

Taulutelevisioiden kiihkein myynti nyt takanapäin

TS/Maija Tammi<br />Tony Ilvander esitteli Eero Pyökärille taulutelevisoiden ominaisuuksia Turun Expertillä. Ilvanderin mukaan lähestyvät olympialaiset ovat puhuttaneet myös televisio-ostoksilla olleita.
TS/Maija Tammi
Tony Ilvander esitteli Eero Pyökärille taulutelevisoiden ominaisuuksia Turun Expertillä. Ilvanderin mukaan lähestyvät olympialaiset ovat puhuttaneet myös televisio-ostoksilla olleita.

HANNE YLI-PARKAS

Taulutelevisioiden kauppa käy yhä kiivaana. Tämän vuoden tammi- ja toukokuun välisenä aikana televisioita on myyty kaiken kaikkiaan noin 163 000 kappaletta, ja kasvua viime vuoteen on reilut 20 prosenttia.

Elina Yrjänheikki Kodintekniikka-alan tiedotusfoorumi Kotekilta kertoo, että myynti on jatkunut vilkkaana myös kesäkuussa. Aivan samanlaista myyntirysäystä kuin viime vuonna ei silti ole luvassa, jolloin buumi oli kiihkeimmillään.

- Silti odotamme vahvaa kasvua koko vuodelle, sillä kaikki kotitaloudet eivät ole vielä hankkineet taulutelevisiota itselleen. Myös isot urheilutapahtumat ovat omiaan lisäämään televisiokauppaa. Pieni piikki nähtiin jo jalkapallon EM-kisojen aikaan kesäkuussa, ja elokuussa olympialaisten aikaan on odotettavissa jälleen samanlainen piikki, Yrjänheikki laskeskelee.

Sen sijaan heinäkuu on ollut kodinkoneliikkeissä hieman rauhallisempaa aikaa, kun kelit kääntyivät parempaan ja ihmiset siirtyivät kotisohvilta lomille.

Taulutelevisioita myös veneisiin

Kun taulutelevisioita myydään satoja tuhansia vuodessa, on Suomi siirtynyt lähestulkoon kokonaan taulutelevision aikaan. Esimerkiksi kun viime vuonna pelkästään alkuvuonna taulutelevisioita myytiin 145 000 kappaletta, niin kuvaputkimalleja meni kaupaksi ainoastaan alle 2 000.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seuraavaksi suomalaiset ovat täyttämässä taulutelevisioilla kesämökkejään ja veneitään. Yrjänheikki kuvailee, ettei kesämökkitelevisioissa ole nähtävissä erityistä buumia, mutta pienempiä malleja ostetaan selkeästi myös vapaa-ajan asunnoille.

- Ensin hankitaan kodin ykköstelkkari ja sitten sitä katsellaan myös mökille tai veneeseen. Osalle asiakkaista kesämökki, vene tai asuntovaunu on jo eräänlainen kakkoskoti, jonne halutaan myös mukavuutta.

Myös Eero Pyökäri hankki taulutelevision mökilleen Turun Expertiltä. Kotona oli jo kaksi taulumallia sekä yksi vanhempi kuvaputkitelevisio.

- Digiboksi rupesi ryppyilemään, joten ajattelin hankkia suoraan uuden television, jossa on digiboksi sisään asennettuna. Vanhan voi laittaa vaikka verkonpainoksi, Pyökäri sanaili televisioita vertaillessaan.

Kasvua eniten suurissa televisioissa

Expertin myyjä Tony Ilvander vakuuttaa, että kevyen ja kapean taulutelevision uskaltaa viedä myös mökkioloihin Vaikka kesämökki jäisikin kylmilleen talvikaudella, ei kosteudesta pitäisi olla sen enempää haittaa kuin kuvaputkimalleillekaan.

- Tietenkään kosteus ei tee sähkölaitteelle ikinä hyvää, mutta toisaalta taulutelevisio on kuvaputkimalleja paloturvallisempi, jos laite vioittuu. Itse uskaltaisin jättää taulutelevision mökille pakkasellakin, Ilvander toteaa.

Hänen mukaansa suosituin taulutelevision malli on 32-tuumainen. Seuraavaksi eniten ostetaan 40-tuumaisia.

Elina Yrjänheikin mukaan kauppa odottaakin eniten myynnin kasvua isoissa taulutelevisioissa, yli 32-tuumaisissa ja sitä suuremmissa. Esimerkiksi viime vuonna suurempien laitteiden osuuden odotettiin olevan peräti 30 prosenttia televisiokaupan arvosta ja 19 prosenttia kappalemäärästä.