Uutiset

Kiista ohjuskilvestä halvaannutti
Puolan vallanpitäjien suhteet

MATTI HOVISEPPÄ

Täysin vastakkaiset asenteet Yhdysvaltain Puolaan kaavailemaa ohjuskilpeä kohtaan ovat halvaannuttaneet Varsovan ylimpien vallanpitäjien suhteet.

Konservatiivisen Laki ja oikeudenmukaisuus -puolueen (PiS:n) joutuminen tappiollisten parlamenttivaalien myötä viime syksynä pois hallitusvallasta synnytti poliittisen pattitilanteen. Uuden liberaalihallituksen oli ryhdyttävä hoitamaan ulkopolitiikkaa yhdessä patavanhoillisen presidentin Lech Kaczynskin kanssa.

Kaczynski on heiluttanut konservatiivien keulahahmona vihreää lippua Yhdysvaltain Puolan Itämeren-rannikolle suunnittelemalle ohjuskilvelle lähes ehdoitta.

Sen sijaan Donald Tuskin hallitus on vaatinut pitkän kantaman rakettien ehdoiksi Washingtonin sitoutumista Puolan armeijan tehokkaaseen uudistamiseen ja huippumodernien Patriot-ohjusten sijoittamiseen Venäjän mahdollisten ohjusiskujen varalta.

Tusk kuitenkin hylkäsi heinäkuun alussa Yhdysvaltain tuoreimman sopimustarjouksen ja suututti samalla presidentti Lech Kaczynskin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Hallituksen itsepäisyys saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa Puolan ja Yhdysvaltain välien viilenemiseen. Meillä ei ole siihen varaa, Kaczynski korosti.

Ohjuspalaverit ovat jatkuneet tiiviinä sekä Varsovassa että Washingtonissa, mutta osapuolet eivät ole yltäneet läpimurtoon.

Kaczynski loukkasi puolustusministeriä

Presidentti Kaczynski syytti äskettäin puolustusministeri Radoslaw Sikorskia neuvottelemisesta salassa demokraattien presidenttiehdokkaan Barack Obaman edustajan kanssa ohjuskilpisopimuksen lykkäämisestä. Kaczynskin, 59, kielenkäyttö oli niin karkeaa presidentinpalatsin neuvotteluissa, että siitä loukkaantunut Sikorski, 45, uhkasi lähteä siltä istumalta pois ovet paukkuen.

- Myös presidentti voi käyttäytyä kuin hävytön, puolustusministeri sanoi viitaten Kaczynskin kansliaministerin hallituksen selän takana Washingtoniin tekemään neuvottelumatkaan.

Liettua ilmoitti äskettäin kiinnostuksensa ohjuskilven sijoittamisesta maaperälleen, ja se lienee lisännyt liberaalihallituksen halua ainakin jonkinlaisiin myönnytyksiin ohjuspalavereissa.

Presidentit eivät kätelleet

Korkeiden amerikkalaisten diplomaattilähteiden mukaan kymmenen raketin ohjuskilpisopimus voi syntyä ihan milloin tahansa.

Puolan politiikan riitaisaa arkea kuvastaa hyvin myös ex-presidentti Lech Walesan istuvalle valtionpäämiehelle esittämä julkinen kehotus erota virastaan.

Eräät politiikantutkijat ovat väläyttäneet pääministerin aseman vahvistamista suhteessa presidenttiin perustuslakiteitse.

Entisten ystävien jääkylmistä väleistä kertoo paljon, etteivät Kaczynski ja Walesa suostunut kättelemään toisiaan entisen ulkoministerin ja europarlamentaarikon Bronislaw Geremekin hautajaisissa.

Presidentti Kaczynskin suosio on pudonnut poikkeuksellisen alhaiseksi, mutta vastaavasti 60 prosenttia puolalaisista katsoi uusimmassa gallupissa myös liberaalihallituksen toimineen lepsusti.

Kansan tyytymättömyyden ymmärtää, sillä yksikään hallitusvastuussa olevan Kansalaisjulistuksen (PO:n) vaalilupauksista ei ole toteutunut.

Eritoten terveydenhoito on yhä kuralla, ja kymmenet pahassa velkakurimuksessa olevat sairaalat kamppailevat konkurssin partaalla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy