Talous

Ministeri näyttää mallia myymällä metsää

Poliitikkojen sanat ja teot ovat joskus aivan eri asioita. Puukaupassa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk) on kuitenkin esimerkillinen päättäjä, koska hän myy metsää tilaltaan Tuusulasta.

Väyrysen metsäkaupasta ovat jo ehtineet kertoa Maaseudun Tulevaisuus ja Ilta-Sanomat , joten malliesimerkki on saanut hyvin näkyvyyttä.

- Kaupoillamme on jo ehditty lietsoa kateutta, kun meidän on laskettu saavan 700 euron veroedun puukaupassa, Väyrynen naureskelee.

- Tämä toivottavasti kannustaa muitakin myymään, kun huomataan, että vain kolmen hehtaarin pienmetsänomistajakin voi saada myyntiä aientamalla tuntuvan edun.

Ministeri toteaa, että metsää olisi myyty, vaikka verohuojennusta ei olisi tullut.

- Tilanne oli nyt myynnille ajankohtainen. Halusin olla esimerkkinä muille.