Talous

Munkki ja viiden lapsen isoisä

Turun Sanomat, Heinävesi

Munkki Andreas, 69, johtaa Valamon luostarin viininvalmistusta.

Andreas on kulkenut oman tiensä luostarielämään. Ensimmäinen spontaani ajatus luostarielämästä käväisi mielessä perheen kanssa lomamatkalla keskieurooppalaisessa pikkukylässä aamupalveluksessa.

Sieltä alkoi hänen pitkä kilvoituksensa kohti luostarielämää. Keskustelut eri kirkkokuntien pappien ja kirkonmiehien kanssa johdattivat hänet ortodoksisen kirkon jäseneksi jo yli kaksikymmentä vuotta sitten.

Kilvoittelutehtävänä talous ja viini

Veli Andreas, silloiselta nimeltään Kalevi Numminen , tuli ensimmäisen kerran luostariin vuonna 1994. Hän oli saanut luvan tutustua luostarielämään kahden viikon ajan silloiselta igumeni Panteleimonilta . Entinen toimitusjohtaja koki tulleensa viimeinkin kotiin. Kaksi viikkoa on muuttunut yli neljäksitoista vuodeksi.

Luostarien asukkailla on omat kilvoittelutehtävänsä, jotka igumeeni luostarin johtajana antaa asukkaiden hoidettavaksi.

Alussa veli Andreas sai hoitaakseen Valamon luostarin talouden. Valamon kohdalla se ei ole mikään vähäpätöinen tehtävä, luostarihan on jo työllistäjänäkin melkoinen yritys. Vakituista työvoimaa luostarilla on noin 40 henkilöä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt talouden hoito on jäänyt muille, ja munkki Andreaksen kilvoittelutehtäväksi on jäänyt viinin tuotanto ja markkinointi.

Munkki markkinointitehtävissä

Valamon viiniä myydään Valamon omassa viinikaupassa. Väkevämmät tuotteet, joita ei saa myydä viinitiloilta suoraan, myydään Alkon kautta.

Yksi veli Andreaksen tehtävistä on myös viinien suoramarkkinointi. Hänet voi tavata eri yritysten järjestämissä kutsuvierastapahtumissa tarjoamassa ja esittelemässä vieraille luostarin tuotteita.

Joskus ihmiset hämmentyvät munkin läsnäolosta, mutta pian hämmennys vaihtuu uteliaisuudeksi, mistä on yleensä vain positiivisia seurauksia.

Munkki ja ukki samassa persoonassa

Munkin elämä on ollut työntäyteistä. Hengellinen kilvoittelu on kulkenut työn ja tehtävien mukana, eikä sekään ole aina ollut helppoa. Jotkut taloudelliset päätökset ovat olleet luostarielämässäkin raskaita.

Veli Andreas on niitä harvoja munkkeja, jotka ovat olleet naimisissa.

Hänellä on kaksi tytärtä ja hyvät välit entisen vaimonsa kanssa. Heillä on viisi yhteistä lastenlasta, jotka ovat niin mummille kuin ukillekin rakkaita.