Uutiset

Joet tulvivat teille Pohjois-Pohjanmaalla

Ylivieska, STT
Kolme vuorokautta jatkunut sadejakso on nostanut Pohjanmaan jokien virtaumat jopa keskimääräistä kevättulvaa suuremmiksi. Suunnittelija Mika Savolainen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta kertoo, että Kalajoen valuma-alueella on noin tuhat hehtaaria peltoa veden vallassa.
 Ylivieskassa Kalajoen vesi on tulvinut kellareihin, ja yhden omakotitalon ympärille pelastuslaitos on kaivanut suojavallin.
 Palopäällikkö Pekka Similä Jokilaaksojen pelastuslaitoksesta kertoi keskiviikkona, että tulva on lisäksi saartanut kahdeksan taloa Alavieskassa. Taloihin johtava tie on poikki, mutta vesi ei uhkaa rakennuksia.
 Kalajoen lisäksi Lestijoen, Perhojoen ja Lapuanjoen virtaumat ovat kevättulvien tasolla. Savolainen arvioi, että tulvavedet alkavat vetäytyä viimeistään perjantaina.
 Tulvat johtuvat poikkeuksellisen rankoista sateista. Tiistaihin loppuneen kolmen vuorokauden jakson aikana eteläisellä Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla tuli vettä enemmän kuin koko heinäkuun aikana yleensä.