Uutiset

Keravan puukottaja etsi sopivaa avutonta uhria jo perjantaina

Lehtikuva<br />Keravalaistytön puukotuksesta epäilty mies saapui oikeussaliin hämmentyneen oloisena.
Lehtikuva
Keravalaistytön puukotuksesta epäilty mies saapui oikeussaliin hämmentyneen oloisena.

Keravan Savion lauantaisesta koulutytön murhasta vangittu nuorukainen suunnitteli henkirikosta pidemmän aikaa. Tutkinnanjohtaja Anssi Murron mukaan mies on kertonut kuulusteluissa, että hän oli liikkeellä surmaamistarkoituksessa jo perjantaina.

- Ilmeisesti sopivaa uhria ei löytynyt, Murto sanoi.

Murron mukaan epäilty etsi uhria, joka tekee mahdollisimman vähän vastarintaa. Sukupuolella tai iällä ei ollut väliä.

Poliisi kaipaa tietoja miehen liikkeistä perjantaina iltapäivällä ja illalla. Hän on kertonut pyöräilleensä laajalla alueella Keravalla. Yllään hänellä oli samat tummat sortsit ja tumma t-paita kuin lauantaina.

Tuusulan käräjäoikeus vangitsi miehen tiistaina Savion lauantaisesta puukotuksesta. 18-vuotias keravalainen vangittiin todennäköisin syin epäiltynä 14-vuotiaan koulutytön murhasta.

Hämmentyneen ja ikäistään vanhemman näköinen mies saapui oikeussaliin Järvenpäässä yhden vartijan saattelemana. Hän ei peittänyt kasvojaan kuvaajilta.

Oikeus pui vangitsemisasiaa suljetuin ovin. Salaamista pyysi vangitsemista esittänyt komisario Murto Keski-Uudenmaan poliisista. Puolustus ei vastustanut salassapitoa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Syytteennoston määräajan oikeus asetti marraskuun lopulle.

Yhteiskunnallinen motiivi yhä arvoitus

Tutkinnanjohtaja Murron mukaan epäilty on poliisikuulusteluissa kertonut tietyn syyn veriteolleen, mutta poliisi kertoo motiivista enemmän loppuviikosta. Murto ei tiistaina halunnut tarkentaa, mitä hänen aiemmin mainitsemansa yhteiskunnallinen motiivi tarkoittaa.

Hän ei myöskään halunnut täysin vahvistaa muun muassa Helsingin Sanomien tietoja siitä, että nuorukainen oli kiinniottonsa jälkeen kertonut poliisille surman motiiviksi mielenterveyshoitoon pääsyn.

- Mielestäni se on aivan liian jyrkästi sanottu, Murto sanoi.

Epäilty oli kieltänyt asianajajaansa Pekka Väyrystä kommentoimasta tapausta millään tavalla julkisuudessa.

- Hän on tehnyt tällaisen ratkaisun. Syyt eivät kuulu minulle. Motiivista en voi sanoa mitään. Se selviää sitten varsinaisessa käsittelyssä, Väyrynen sanoi.