Uutiset

Merirokko
hamuaa jälleen
veneiden pohjiin

TS/Kai Aulio<br />Veneen pohjaan tarttunut merirokko lisää kitkaa, jolloin vauhti hidastuu ja polttoaineenkulutus kasvaa.
TS/Kai Aulio
Veneen pohjaan tarttunut merirokko lisää kitkaa, jolloin vauhti hidastuu ja polttoaineenkulutus kasvaa.

HARRI AHOLA

Merirokon aktiivisin kiinnittymisaika on taas käsillä. Veneilijöiden riesana rokot ovat alueittain aina muutaman viikon ajan, yleensä juuri heinä-elokuun vaihteen tienoilla. Äyriäisiin kuuluvat eliöt tarttuvat veneen pohjaan ja lisäävät kitkaa, mikä näkyy hidastuneena vauhtina ja nousseena polttoaineenkulutuksena.

Ensimmäiset havainnot merirokoista tehtiin jo kesäkuun lopulla Hangon edustalla, ja Raisionlahteenkin ne ehtivät heti heinäkuun alussa. Yksittäisiä havaintoja on tehty laajalla alueella Raumalta.

Useimmiten merirokko tarttuu pohjaan silloin, kun vene on pitkään paikallaan satamassa. Sitä ei välttämättä havaitse silmämääräisesti, ainakaan heti kiinnittymisen jälkeen, koska kasvusto on vielä hyvin pientä. Tunnustelemalla rokko sen sijaan tuntuu pienenä epätasaisuutena.

Merirokosta kannattaa pyrkiä eroon jo tässä vaiheessa, koska silloin irrottaminen on helppoa. Täysikasvuisiksi kehityttyään ne saavat kovettuvan kalkkikuoren, mikä tekee pohjan putsaamisesta työlästä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pesu käsin tai painepesurilla

Merirokkoa voidaan torjua joku maalaamalla pohja eliönestomaalilla tai pesemällä se. Ympäristökeskus ei suosittele myrkyllisten pohjamaalien käyttöä, koska niistä liukenevat aineet ovat vaarallisia vesistöille.

Jos kotisatama sijaitsee jokisuistossa tai vähäsuolaisella vesistöalueella, maalaaminen on usein täysin turhaa, koska pohjaan kiinnittyvät kasvustot eivät menesty vähäsuolaisissa vesissä.

Ympäristöystävällisempi tapa päästä eroon hankalista eliöistä on pestä veneen pohja kerran tai kaksi kesässä kun vilkkain kiinnittymiskausi on käynnissä. Pesu onnistuu käsin tai painepesurilla, mutta joissain satamissa on myös erillisiä pesureita veneiden pohjille. Rokko irtoaa muutaman viikon ajan kiinnittymisestään varsin helposti.

Merirokkojen kiinnittymisestä tehdään parhaillaan myös tieteellistä tutkimusta. Lopullisesti tutkimus valmistuu vasta ensi keväänä, mutta alustavissa tuloksissa rokoille on havaittu kaksi suosikkikohdetta. Näitä ovat yli 17-asteiset vedet sekä korkean suolapitoisuuden alueet.