Uutiset

Vasemmistoliitto valittaa Telakkarannan kaavasta

OSSI RAJALA

Vasemmistoliiton Turun kunnallisjärjestö valittaa kesäkuussa hyväksytystä Telakkarannan asemakaavasta Turun hallinto-oikeuteen.

Vasemmistoliittolaisten mielestä laiturialueella sijaitseva pientalokortteli pitäisi poistaa kaavasta, koska jokiranta halutaan jättää kaupunkilaisten vapaaseen käyttöön.

Kunnallisjärjestön mukaan ranta-alueen kulttuuriperinnölliset arvot pitäisi ottaa paremmin huomioon.

- Tämä on niin valtuustoryhmän kuin kenttäväen kanta. Emme ole tyytyväisiä kaavaan ja toivomme, että sitä voidaan miettiä uudelleen. Ihmisten olisi päästävä liikkumaan laiturialueella, kunnallisjärjestön puheenjohtaja Mirka Muukkonen kertoo.

Turun asemakaavapäällikkö Timo Hintsanen arvelee, että valitus viivästyttää asemakaavan lainvoimaiseksi tuloa noin puoli vuotta.

- Hallinto-oikeudelta tulee päätös noin puolessa vuodessa. Jos valitus viedään korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, viivästystä tulee vielä vuosi lisää, Hintsanen sanoo.

Museovirasto ja satama samaa mieltä

Kevyemmän rakentamisen puolesta ovat kaavan valmistelun aikana puhuneet myös Museovirasto sekä Turun satama.

Museoviraston mukaan kaava ei ota tarpeeksi alueen ominaispiirteitä huomioon. Satama on puolestaan keskittämässä risteilyalustoimintaansa laituriin, joka sijaitsee vastapäätä kiisteltyjä kerrostaloja eli on niistä meluetäisyydellä.

Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön mielestä uusi tuumaustauko tekisi Telakkarannalle vain hyvää.

- En harmittele viivästymistä. Aluetta ei pidä rakentaa nopeasti täyteen, Muukkonen toteaa.

Telakkarannan noin 900 asukkaan asuinalueen rakentaminen kestää arvioiden mukaan enintään kymmenen vuotta. Aluetta on suunniteltu 1990-luvulta saakka.