Uutiset

Mikko Louhivuoren kolumni: Nasrallah ja Atatürk

TS/
TS/

Keskiviikkona 16.7. suljettiin eräs episodi Israelin ja Libanonin kirjavissa vaiheissa. Hizbollah palautti Israeliin kaksi kaapattua israelilaista, joiden kohtalo oli toisen Libanonin sodan virallinen syy.

Hizbollahin sissit tuhosivat 12. 7. 2006 israelilaisen rajapartion Hummerin panssarintorjuntaohjuksella ja veivät mukanaan sieltä kaksi sotilasta. Hyökkäyksessä hengissä selvinneet sotilaat kertoivat nähneensä, että sekä Eldad Regev ja Ehud Goldwasser otettiin autosta hengissä.

Jotain särähti mielessäni pahasti, kun kuuntelin Jerusalemissa aamun uutisia "tänään tapahtuvasta vaihdosta Libanonin rajalla". Regev ja Goldwasser palautettaisiin kotimaahansa, ja Israel puolestaan vapauttaisi viisi vankia ja palauttaisi 170 ruumista. Viiden joukossa erityisen tärkeä oli Samir Kunkar , jonka vapauttamisesta hizbollahia johtava Nasrallah oli antanut henkilökohtaiset takeet.

Uutisten lukija sanoi, että sotilaiden tilasta ei ole varmuutta ja että mahdollisesti ainakin toinen heistä on elossa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sotilaiden statuksen pimittäminen on todella alhaista käyttäytymistä sodankin ankarien mittapuiden mukaan. Vankien tilanteesta ei kerrota Punaiselle Ristille, ja molempien omaiset odottavat rajalla hartaasti toivoen, että ehkä poikamme sittenkin tulee sieltä hengissä. Mutta molemmat olivat kuolleet hyökkäyksessä tai heti sen jälkeen noin kaksi vuotta sitten.

*

Aivan toisen käyttäytymismallin antoi Mustafa Kemal . Hän oli osaltaan johtanut Turkin puolustuksen voittoon torjuen Englannin ja Ranskan massiivisen hyökkäyksen Gallipolin niemimaalle ja sitten Dardannellien läpi laivoin kohti Istanbulia.

Kenraalilla oli syytä vihaan, olihan lähes satatuhatta turkkilaista sotilasta saanut surmansa tai loukkaantunut vakavasti näissä kamppailuissa vuoden 1915 kuluessa. Kymmenien tuhansien vihollisten ruumiit lojuivat haudoissa tai olivat huuhtoutuneet talvisateissa mereen asemasodan tappavilta kentiltä.

1934 Mustafa Kemal sai arvonimen "Turkin isä", Atatürk. Samana vuonna hän kirjoitti kaatuneille ANZAC-sotilaille poikkeuksellisen hienon tekstin, joka osoittaa kunnioittavaa suhtautumista kaatuneisiin vihollisiin ja näiden omaisiin. Teksti on Canberrassa, ja se luetaan Gallipolin muistojuhlassa, joka on Australiassa vuoden tärkeimpiä. YK ja Unesco julistivat tämän suurmiehen syntymän 100-vuotisjuhlan 1981 "Atatürkin vuodeksi" koko maailmassa.

Olisi tässä tekstissä Nasrallahille - ja meille kaikille - oppimista.

"Sankarit, jotka vuodatitte verenne ja menetitte henkenne. Te lepäätte nyt ystävällisen maan mullassa. Levätkää siis rauhassa. Me emme tee mitään erotusta niiden johnnyjen ja mehmetien välillä, jotka makaavat vieri vieressä tässä meidän maassamme. Te äidit, jotka lähetitte poikanne kaukomaille, kuivatkaa kyyneleenne: poikanne lepäävät nyt sylissämme ja ovat rauhassa. Menetettyään henkensä tässä maassa, heistä on nyt tullut myös meidän poikiamme."

Kunpa edes kuolema saisi pyyhkiä nuo veriset vihat ihmisten mielistä, niin että ei olisi eroa ehudien ja mahmudien välillä - ihmisiä, vanhempiensa lapsia kumpikin.

Kaunis toive. Lähi-idässä ihmisten välinen syvä viha ulottuu hiljaiselle hautausmaallekin ja surukoteihin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittaja on Beit Jalassa asuva teologi ja arkeologi.