Uutiset

HS: Kalskeen mukaan järjestäynyt kerjuu tutkittava

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan kerjäläisten toimet on tutkittava, jos toiminnan epäillään olevan järjestäytynyttä. Kuva: Lehtikuva
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan kerjäläisten toimet on tutkittava, jos toiminnan epäillään olevan järjestäytynyttä. Kuva: Lehtikuva

Helsinki, STT
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske täsmentää sanojaan kerjäämisen laillisuudesta. Kalske sanoo Helsingin Sanomissa, ettei tarkoittanut lausuntoa, jonka antoi Helsingin ulkomaalaispoliisille, valtakunnalliseksi ohjeeksi. Lausunnossa Kalske kuvasi kerjäämisen sakottamista lainvastaiseksi.
 Hänen mukaansa lausunto koskee vain sellaisia tilanteita, joissa yksittäinen ihminen kerjää itselleen. Tämä ei ole laitonta.
 Kalskeen mukaan tilanne on toinen, jos poliisi pystyy osoittamaan toiminnan olevan organisoitua rahankeruuta. Hänestä poliisin olisi kuitenkin tutkittava kerjuutapaukset ja vietävä ne käräjille pelkän sakottamisen sijasta.
- Jos samat ihmiset kiertävät eri paikkakunnilla kerjäämässä, niin miksi poliisi ei tutki asiaa järjestäytyneenä toimintana? Yksittäiset sakotustoimet olisivat pään pensaaseen panemista, sanoo Kalske Helsingin Sanomissa.
 Turun poliisi suunnitteli kerjäläisten sakotuskampanjaa, mutta perui suunnitelmansa kuultuaan Kalskeen lausunnosta Helsingin ulkomaalaispoliisille.