Uutiset

Rymättylän Röölän
kesäkauppa
auki uusin voimin

Turun Sanomat, Rymättylä

Tieto entisen Rymättylän Röölän rantakaupan aukeamisesta uuden yrittäjän toimesta on levinnyt kulovalkean tavoin Rymättylässä. Kesäkauppana tunnettu puoti avasi ovensa vihdoin perjantaina. Ovet pysyvät auki ainakin elokuun loppuun.

- Sekä vakituiset asukkaat että mökkiläiset ovat poikenneet viime viikkoina tavan takaa kysymään, milloin ovet aukeavat, joten asiakkaita tuntuisi ainakin riittävän, hymyilee tuore myymälänhoitaja Ninamaria Nieminen.

Kaupan uutuutena ovat tuliset kanansiivet, joita myydään välipalaksi. Muuten toimitaan vanhoilla konsteilla.

Kauppaan tavaraa toimittavan apulaisen mukaan saaristokaupasta pitää löytyä ainakin grillimakkaraa, sinappia ja olutta. Myös aitoa saaristolimppua tulee myyntiin.

- Aika näyttää, mitä kaikkea tuotevalikoimiin tarvitaan. Asiakkaiden toiveita pyrin täyttämään mahdollisuuksien mukaan, kertoo Nieminen.

Röölän rantakauppa sulkeutui viime syksynä edellisen yrittäjän lopetettua toiminnan. Talvella löytyi uusi yrittäjä, mutta hän sairastui pahasti.

Nyt kauppaa ja sen ohessa toimivaa baaria pyörittävä naantalilainen Nieminen astui tehtävään omien sanojensa mukaan pystymetsästä.

Myymälänhoitajan mukaan kaupan edustalla sijaitsevaa terassia tituleerataan Varsinais-Suomen kuumimmaksi kesäterassiksi. Alkukesän keskipäivän paahteessa väite on helppo uskoa todeksi.