Uutiset

Turku vuokraa omistamiaan Ruissalon huviloita itselleen ja yhdistyksille

TS/Ari-Matti Ruuska<br />Osa Ruissalon kartanosta on vuokrattu Turun eläkkeensaajat ry:lle. Kaupunki vuokraa sisäisesti tiloja myös kiinteistölaitokselle, jonka pitää huolehtia kartanon maista ja niiden viljelystä.
TS/Ari-Matti Ruuska
Osa Ruissalon kartanosta on vuokrattu Turun eläkkeensaajat ry:lle. Kaupunki vuokraa sisäisesti tiloja myös kiinteistölaitokselle, jonka pitää huolehtia kartanon maista ja niiden viljelystä.

OSSI RAJALA

Turun kaupungin omistamista Ruissalon huviloista pääsevät nauttimaan esimerkiksi koululaiset, mielenterveyspotilaat ja eläkeläiset. Kaupunki vuokraa kuutta omistamaansa Ruissalon rakennusta erilaisille yhdistyksille sekä esimerkiksi omalle opetustoimelleen. Näin ollen huvilat ovat tiettyjen sisäpiirien käytössä.

Ulappa -nimistä huvilaa käytetään keväisin ja syksyisin koulujen leirikoulutoimintaan ja huvilaa voivat vuokrata myös opetustoimen työntekijät omaan käyttöönsä. Opettajia ja muuta henkilöstöä voi kyllä harmittaa se seikka, ettei pytinkiä voi vuokrata lainkaan heinäkuussa.

- Virasto on heinäkuun kiinni, joten avaimien luovutus ei onnistu, kertoo osastosihteeri Merimaria Lenkkeri-Reunanen opetuspalvelukeskuksesta.

Saaronniemessä sijaitseva Metsärannan huvila on ollut vuodesta 1981 mielenterveyspotilaiden ja heidän hoitohenkilökuntansa rentoutumis- ja kokouspaikka.

- Metsäranta oltaisiin jo purettu, jos emme olisi sitä talkoovoimin kunnostaneet, kertoo Turun psykiatristen laitosten kerho ry:n puheenjohtaja Rauno Mäkinen .

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tenholan vaunualuetta uhkaa sulkeminen

Viime aikoina kuuluisin Turun huviloista on ollut Tenhola, joka on päätetty myydä. Tenholan pitkäaikaisilla vuokralaisilla eli Turun suomenkielisellä työväenyhdistyksellä ja Työväen opiskelijat ry:llä ei ole varaa maksaa kaupungin tavoittelemaa 700 000 euron hintaa. Myyminen on närkästyttänyt yhdistysten jäseniä, sillä he eivät haluaisi lähteä pois kesäpaikastaan.

Uusimpana uhkana ilmassa leijuu 20 paikkaisen asuntovaunualueen sulkeminen.

- Nyt kaupunki sanoo opiskelijoiden käyttämän vaunualueen olevan laiton. Alueeseen on aikanaan saatu suullinen lupa. Nyt tilanne on täysin auki, sanoo opiskelijayhdistyksen taloudenhoitaja Pirjo Viklund .

Viklundin mukaan tietoa Tenholan käyttömahdollisuuksista on ollut näkyvillä riittävästi.

- Emme voi mitään, jos joku kulkee laput silmillä. Tenholasta on isot ilmoitukset opistolla.

Myös muut yhdistykset kertovat tiedottavansa kesäpaikoistaan niin paljon, että kaikki silmänsä ja korvansa auki pitävät jäsenet tietävät huviloista.

Yhdistyksillä on toistaiseksi voimassa olevat vuokrasopimukset tai sitten sopimukset solmitaan useiksi vuosiksi eteenpäin.

Eläkeläisillä ilmainen Ruisrock

Ruissalon kartano on Turun eläkkeensaajat ry:n käytössä. Yhdistys ei ole turhan tarkka siitä, kuka kartanoelämää tulee kesäisin viettämään.

- Kyllä tänne voivat muutkin eläkeläiset tulla. Ei me jäsenkortteja tarkistella, puheenjohtaja Ritva Grönlund toteaa.

Eläkkeensaajat maksavat kesäpaikastaan 5 500 euron vuosivuokraa. Grönlund kertoo kartanon olevan monelle eläkeläiselle kesäinen henkireikä ja keidas.

- Tänne on helppo tulla keskustasta. Vanhempi väki on Turussa tottunut tulemaan Ruissaloon kesäisin, Grönlund pohtii.

Eläkeläisten korviin kantautuu muutamana kesäpäivänä paljon muutakin kuin linnun laulua ja tuulen suhinaa.

- Saamme ilmaiset Ruisrockit. Ääni kuuluu tänne valtavan hyvin, Grönlund naureskelee.

Turun kaupungin vuokrauspäällikkö Tiina Aaltosen mukaan ainoastaan Honkapirtti on sellainen Ruissalon kohde, jonka kaupunki voisi teoriassa Tenholan lisäksi myydä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Kaavaehdot ovat muissa paikoissa sellaiset, ettei myyminen ole tarkoituksenmukaista. Huviloissa on lisäksi kaupungin omaa toimintaa, joten niitä ei realisoida, Aaltonen kertoo.

Turkua on arvosteltu menneinä vuosina siitä, että se vuokraa tiluksiaan yleishyödyllisille tahoille liian halvalla. Aaltonen kertoo, että 2000-luvulla vuokria on nostettu.

- Nyt vuokrataso on käypä. Vuokralaiset voivat vuosittain hakea toiminta- tai vuokra-avustuksia kaupungin avustustoimikunnalta. Avustus voi olla esimerkiksi 50 prosenttia vuokrasta, Aaltonen sanoo.

TS/Ari-Matti Ruuska<br />Turun eläkkeensaajat ry vuokraa Ruissalon kartanoa, joka on erityisesti kauniina kesäpäivinä suosittu paikka yhdistysten jäsenten keskuudessa. Erkki Saarela ja Ritva Grönlund katsastavat, että kartanon paikat ovat kunnossa.
TS/Ari-Matti Ruuska
Turun eläkkeensaajat ry vuokraa Ruissalon kartanoa, joka on erityisesti kauniina kesäpäivinä suosittu paikka yhdistysten jäsenten keskuudessa. Erkki Saarela ja Ritva Grönlund katsastavat, että kartanon paikat ovat kunnossa.
TS/Ari-Matti Ruuska<br />Ulappa -huvila on heinäkuun kiinni, koska opetustoimen virastokin on kiinni. Henkilökunta voi muina kesäkuukausina vuokrata Ulapan omaan käyttöönsä. Keväisin ja syksyisin huvilalla järjestetään leirikoulutoimintaa.
TS/Ari-Matti Ruuska
Ulappa -huvila on heinäkuun kiinni, koska opetustoimen virastokin on kiinni. Henkilökunta voi muina kesäkuukausina vuokrata Ulapan omaan käyttöönsä. Keväisin ja syksyisin huvilalla järjestetään leirikoulutoimintaa.