EU uhkaa Italiaa mozzarellan vientikiellolla
Bryssel, STT
EU:n komissio on tyytymätön Italian toimiin estää myrkyllisen mozzarella-juuston pääsy unionimaiden markkinoille. EU uhkasi myöhään illalla Italiaa vientikiellolla, jos maa ei ryhdy jämerämpiin toimiin.
Komissio oli erityisen huolissaan siitä, ettei Italia ole vetänyt takaisin juustoeriä, joissa on saattanut olla liiallisia määriä dioksiinia. Myös tuotannon valvonta on komission mukaan yhä puutteellista.
Joissakin juustoerissä on tavattu vaarallisen paljon dioksiinia. Italian ministerit ovat kilvan todistelleet, että dioksiinivaarassa on kyse yksittäistapauksista ja että tilanne on hallinnassa.
Kuluttajat ovat kuitenkin reagoineet vaaraan voimakkaasti: Italiassa mozzarellan myynti on pudonnut muutamassa päivässä kolmannekseen. Japani ja Etelä-Korea ovat kieltäneet mozzarellan tuonnin kokonaan.
Sallittua korkeammat dioksiinipitoisuudet mitattiin viime viikolla Napolin lähistöllä Campanian alueen puhveleista. Viranomaiset ovat sulkeneet Campaniassa yli 80 puhvelitilaa.
Dioksiini saattaa aiheuttaa syöpää. Italiassa tuotettiin viime vuonna 33 000 tonnia mozzarellaa noin 250 000 puhvelin maidosta.