Uutiset

Korhonen haluaa jatkaa keskustan puoluesihteerinä

Lehtikuva
Lehtikuva

HEIKKI VENTO

Keskustan kiistelty puoluesihteeri Jarmo Korhonen haluaa jatkaa tehtävässään seuraavan puoluekokouskauden. Ehdokkuudestaan keskiviikkona ilmoittanut Korhonen asetti omaksi ja puolueensa tavoitteeksi 25 prosentin kannatuksen syksyn kunnallisvaaleissa.

Korhonen ja puheenjohtaja Matti Vanhanen esittelivät tiedotustilaisuudessa Helsingissä keskustan puoluekokouksen ohjelmaa. Kokous pidetään 13.-15. kesäkuuta Joensuussa. Kokouksessa valitaan keskustan johto seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Ehdokkuutensa vahvikkeeksi Korhonen uhosi nostavansa keskustan suurimmaksi kuntapuolueeksi. Lupauksen toteutuminen olisi keskustalle muhkea voitto. Vuoden 2004 vaaleissa keskusta sai 22,8 prosenttia äänistä.

Korhonen valittiin puoluesihteeriksi ensimmäisen kerran 2006. Hän voitti vaalissa selvästi pääministeri Vanhasen avustajan Mikko Alkion .

Korhosen vaaliaseena oli lupaus hilata keskustan kannatus 2007 eduskuntavaaleissa 24,9 prosenttiin. Vaaleissa tuli neniin ja suosio laski 23,1 prosenttiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Kaikki ei mennyt kuin lupasin. Mossen kytkin luisti. Otan vastuun vaalitappiosta, Korhonen sanoi vuosi vaalien jälkeen.

Kariutuneista lupauksistaan huolimatta Korhonen valittaneen uudelleen yksimielisesti.

Vanhaselta tivattiin, kuka johtaa keskustaa. Korhonen on usein antanut ohjeita hallitukselle tai kokoomukselle. Vanhanen vakuutti, että he johtavat puoletta yhdessä. Puheenjohtaja vastaa politiikasta ja puoluesihteeri järjestötoiminnasta.

Vanhanenkin yksimielisesti

Pääministeri Vanhanen valitaan äänestyksittä uudelleen puheenjohtajaksi vuoden 2010 puoluekokoukseen saakka. Vanhanen on johtanut keskustaa vuodesta 2003.

Puolueen kolme varapuheenjohtajaa Paula Lehtomäki , Mari Kiviniemi ja Antti Rantakangas saanevat kilpailijoita.

Kolmikon haastajaksi on lähtenyt kansanedustaja Timo Kaunisto Laitilasta. Kauniston kohteena on Rantakankaan paikka.

Mahdollisia ehdokkaita ovat kansanedustajat Elsi Katainen Pielavedeltä, Tuomo Puumala Kokkolasta ja Janne Seurujärvi Inarista. Katainen ratkaisee ehdokkuutensa viikon kuluessa. Ympäristöministerin tehtävän Lehtomäelle huhtikuussa jättävä Kimmo Tiilikainen ei pyynnöistä huolimatta ole lähdössä kisaan.

Haastajilla on kova tehtävä tunkeutua puoluejohtoon. Lehtomäki ja Kiviniemi ovat molemmat puoluekokouksen aikoihin ministereitä. Rantakangas puolestaan saa tukea Korhoselta ja Pohjois-Pohjanmaan piiriltä.

Perustuslakikanta ja ohjelmia

Henkilövalintojen ohella keskusta päättää kannastaan perustuslain uudistamiseen. Vanhasen mielestä perustuslakikannanotolla on "erityinen poliittinen painoarvo" yhdessä muiden puolueiden lausuntojen kanssa.

Keskustan, kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien puoluekokoukset ottavat kantaa erityisesti siihen, miten ulkopolitiikan valtaoikeuksia tulisi presidentin ja valtioneuvoston välillä muuttaa.

Perustuslakikannanoton lisäksi keskusta hyväksyy poliittisen kannanoton, johon kirjataan puolueen tavoitteet hallituspolitiikassa.