Islantilaispankkien
tulokset ropisivat alaspäin
Syksyn finanssimarkkinoiden tyrskyt ovat rassanneet selvästi islantilaispankkien tuloskuntoa. Tähän mennessä tulosvireestään kertoneiden islantilaispankkien tulokset notkahtivat viime vuoden lopulla.
Glitnirin pudotus 60 prosenttia
Glitnirin tulos ropisi alaspäin yli 60 prosenttia vuoden viimeisellä neljänneksellä. Islantilaispankin tulos ennen veroja painui vuoden viimeisellä neljänneksellä vajaaseen 40 miljoonaan euroon. Pankki selitti heikentynyttä tuloskuntoaan juuri finanssimyräkän vaikutuksilla.
Glitnirin toimitusjohtajan Larus Weldingin mukaan pankin likviditeettitilanne on hyvä. Samaa vakuuttavat muutkin jo tuloksensa julkistaneet islantilaispankit. Tiistaina tuloslukunsa kertoi myös investointipankki Straumur-Burdaras, jonka tulos painui vuoden viimeisellä neljänneksellä reilut 600 000 euroa tappiolle. Jo maanantai-iltana lukunsa kertoi Landsbanki, jonka tulos heikkeni selvästi loppuvuonna.
Pankkien taseet kunnossa
Islantilaispankkien tuloksia on odotettu suurella mielenkiinnolla, sillä markkinoilla on tunnettu epävarmuutta finanssimarkkinoiden myrskyjen ja Islannin talouden jäähtymisen vaikutuksista pankkeihin.
Faktojen perusteella islantilaispankkien taseet ovat reilassa ja luottoluokittajien luokituksissa viuhuvat A:t. Kuitenkin luottojohdannaisten perusteella finanssimarkkinoilla on tunnettu epävarmuutta islantilaispankkien tulevaisuuden lainanhoitokykyä kohtaan.
Islantilaispankit ovat kasvaneet viime vuosina erittäin agressiivisesti kotisaarensa ulkopuolella. Suomessa huomiota ovat herättäneet Glitnirin ja Kaupthingin ronskit käyttelytilien korkotarjoukset.