Uutiset

Thaksinin liittolainen nousi Thaimaan pääministeriksi

Samak Sundaravej. Kuva: Lehtikuva
Samak Sundaravej. Kuva: Lehtikuva

Bangkok, STT
Thaimaan uudeksi pääministeriksi on valittu oikeistolainen Samak Sundaravej. Hän sai äänestyksessä parlamentin selvän luottamuksen.
 Samakin valinta ei ollut yllätys, sillä hänen johtamallaan kuuden puolueen koalitiolla on parlamentissa kahden kolmasosan enemmistö.
 72-vuotias veteraanipoliitikko Samak on edellisvuoden sotilasvallankaappauksessa syrjäytetyn Thaksin Shinawatran liittolainen. Hänen PPP-puolueensa voitti taannoiset parlamenttivaalit ja keräsi 233 edustajaa 480-paikkaiseen parlamenttiin.
 Samak on luvannut jatkaa Thaksinin talouspoliittisella linjalla. Hän on myös vakuuttanut uurastavansa sen hyväksi, että maanpaossa elävän ex-pääministerin sallittaisiin palata kotimaahansa. Hän julkistaa hallituksensa ensi viikolla.
 Samak on työskennellyt eri hallitustehtävissä liki 30 vuoden ajan. Myös hänellä on menneisyyden painolastia, sillä häntä on syytetty osallisuudesta vuoden 1976 opiskelijamielenosoitusten väkivaltaiseen tukahduttamiseen. Yhteenotoissa kuoli yli 40 ihmistä.