Talous

Heineken ja Carlsberg pilkkovat
Scottish & Newcastlen kahtia

PEKKA HAKANEN

Suuri eurooppalainen olutsota päättyi perjantaina sopuun, kun brittipanimo Scottish & Newcastle (S&N) taipui tanskalaisen Carlsbergin ja hollantilaiset Heinekenin houkutuksiin. S&N:n hallituksen nöyrtymistä helpotti raha, sillä valtaajayritykset suostuivat maksamaan brittiläisestä olutjätistä maltaita eli 7,8 miljardia puntaa eli noin 10,4 miljardia euroa.

Panimojättien omistustaistelussa ei kaihdettu kovia otteita. Skotlannissa perustettu S&N on Britannian suurin panimoyritys ja yksi harvoista isoista skottiyhtiöitä. S&N oli aluksi tyrmistynyt vihamielisestä valtausyrityksestä ja yhtiö turvautuikin jo lakimiesten apuun kiistassa.

Välitystuomioistuimen päätöstä kiistasta itse asiassa odotettiin kuluneella viikolla ja sitä oli viimeksi siirretty perjantaiksi. S&N:n puhemiehen mukaan omistuskiistat on nyt jäädytetty. Niistä luovutaan vasta, kun kaupat ovat myös todella tehty.

Omistuskiistan kärjistyessä valtaajapanimot nostivat useaan otteensa tarjoustaan. Aluksi ne tarjosivat osakkeesta 7,20 puntaa, josta se hinautui lopulta 8,00 puntaan. Monet asiantuntijat pitivät jo ensimmäistä tarjousta erittäin kovana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Venäjä yhdisti ja erotti

S&N ja Carlsberg ovat yhteistyökumppaneita Venäjällä, jossa ne omistivat puoliksi Baltic Beverage Holding -nimisen (BBH) yhtiön. BBH:n juuret johtavat myös Suomeen, sillä alunperin yhtiön takana olivat tasaomistuksin suomalainen Hartwall ja tanskalainen Carlsberg.

Kun S&N osti vuonna 2002 Hartwallin, siirtyi puolikas Venäjän suurimmasta panimosta brittipanimolle.

Kaupan yhteydessä Hartwallin suvusta tuli S&N:n suuromistajia. Hartwallin omistajat saivat aikoinaan osan kauppahinnasta S&N:n osakkeina.

Hartwallin osakkeenomistajille siirtyi lähes neljännes S&N:n osakkeista, ja tästä potista puolet meni Hartwallin suvulle. Nyt Hartwallin perheen osakepotin arvo on jo reilusti yli 1000 miljoonaa euroa.

Carlsberg maksaa kaupasta 54,5 prosenttia ja Heineken loput. Kaupan myötä Carlsberg saa BBH:n kokonaan itselleen. Heinekenille kaupan kultamuna taas on S&N:n Britannian toiminnot.

Heineken menestyi muutenkin hyvin saaliinjaossa, sillä se saa kovien brittibrändien lisäksi S&N:n toiminnot Suomessa, Portugalissa, Belgiassa ja Irlannissa. Heinekenille menevät muun muassa Newcastle Brown Ale, Fosters ja siiderimerkki Strongbow.

Markkinat pitivätkin kauppaa hyvänä Heinekenille, sillä yhtiön kurssi oli nousussa. Sen sijaan Carlsbergin kurssi otti takapakkia.

Panimoala keskittyy

Keskittyminen yhä suurempiin yhtiöihin on ollut jo pitkään jatkunut trendi olutmarkkinoilla. Viime vuonna Etelä-Afrikasta lähtöisin oleva, maailman kolmanneksi suurin panimo SABMiller yhdistyi Molson Coorsin kanssa. SAB osti hiljan myös vanhan hollantilaisen olutpanimon Grolschin.

Kymmenen suurinta oluen valmistajaa vastaa noin neljänneksestä koko maailman kaupallisesta oluen tuotannosta ja noin 60 prosenttia merkkituoteoluista. Kolmen suurimman eli SABMillerin, belgialaisen InBev'n ja amerikkalaisen Anheuser-Bushin yhteenlaskettu osuus on runsas kolmannes merkkituotemarkkinoista.

Seuraavina tuleekin Heineken noin 8 prosentin ja Carlsberg noin 5 prosentin osuudella. Scottish & Newcastlen markkinaosuus on ollut noin 3 prosenttia.