HEIKKI KAUHANEN
Kun ennen virus oli kohtuullisen harmiton sairauden aiheuttaja, jälkiteollisessa yhteiskunnassa siitä on tullut kaikkialle ulottuva liikkuvuuden symboli ja hallitsematon tuholainen.
Filosofian lisensiaatin Jussi Parikan väitös on ensimmäinen laajamittainen tutkimus tietokonevirusten kulttuurisesta asemasta.
Tutkimus tarkastelee tietokonevirusten kulttuurihistoriaa ja tarjoaa omalaatuisen analyysin tästä verkostokulttuurin keskeisestä ilmiöstä.
Parikan tutkimuksessa virukset, madot ja muut niin sanotut haittaohjelmat eivät näyttäydy ainoastaan vaarallisina digitaalista kulttuuria uhkaavina vandalismin muotoina, vaan merkkeinä kulttuurisesta muutoksesta.
- Se on kääntynyt yleisestä uhkakuvasta osaksi verkostoyhteiskuntaa sekä sen logiikkaa ja dynaamisuutta, Parikka kertoo.
Tietokonevirukset olivat aluksi hyötyohjelmia eikä niitä pidetty vaarallisina vielä 1970-luvulla. Nyt viruksiksi nimetään myös sellaisia ohjelmia, jotka eivät sitä välttämättä ole.
- Keskeiseksi verkostoyhteiskunnan hallinnan tavaksi muodostuu tällöin muun muassa kysymys siitä, kuka saa määritellä sallitut ja kielletyt ohjelmistot. Jos Windowsin kaupalliset tuotteet ovat epätarkkoja tai eivät toimi, miksi niitä ei saa nimittää kielletyiksi, Parikka muistuttaa.
Parikan väitöskirja esittää, että tietokonevirukset ja -madot eivät ole vain metaforisia nimiä haitallisille tietokoneprosesseille vaan olennainen osa nykyisen tietokonekulttuurin kehitystä.
Parikan väitös Digital Contagions tarkastetaan Turun yliopistossa huomenna lauantaina.
